Neiti Holiday Golightly, Matkoilla

"Pienoisromaani Aaminainen Tiffanylla on Truman Capotea kaikkein taitavimmillaan. Sen päähenkilö on omaperäinen, villisti viehättävä tyttö Holly Golightly, jolla on kirjava tukka ja suuri naurava suu."

Luin vast'ikään Aamiaisen Tiffanylla ja mietin taas sitä lukiessani, että haluaisin olla Holly. Iloisesti sikin sokin sekaisin olevassa elämässään haahuileva, kuitenkin menneisyytensä takia helposti rikki meneväistä sorttia oleva Holly, joka "luki myyntiluetteloita ja matkailumainoksia ja astrologisia ennustuksia, tuli toimeen kokkarejuustolla ja paahtoleivällä ja sai kenttäpostia pinkkakaupalla." Jolla oli kissa, joka soitti kitaraa ja pesi raidallisen tukkansa ainoastaan sellaisina päivinä, kun aurinko paistoi kuumasti. Joka lopulta katosi lentokoneeseen mukanaan lista Brasilian 50 rikkaimmasta miehestä eikä enää koskaan tullut takaisin.

Niinpä. Pitää olla varovainen sen suhteen, mitä haluaa, koska sellaisilla asioilla on tapana toteutua.

---------

Tänään soi pikaruokalounaan taustamusiikkina teemaan sopivasti Deep Blue Something -nimisen yhden hitin ihmeen kappale Breakfast at Tiffany's.

Pari suhdetta

Olin äsken vanhan rakkaan ystävän kanssa kahvilassa. Puhuimme ihmisten välisistä suhteista. Päädyimme ruotimaan entisiä ja nykyisiä suhteitamme erilaisiin ihmisiin, suhteenpoikasia, kuolleita suhteita, kuolleina syntyneitä suhteita. Ja lopulta surkuhupaisa loppurepliikki: "Se yksi oli ihan potentiaalinen, muistatko, kunnes kuulin, että se oli sun entisen poikaystävän entisen tyttöystävän entinen poikaystävä ja ihan totaalinen mental case."

Masentavaa.

Mutta ei yksinkään ole hyvä. Ja siksi on valmis joskus tekemään hyvin suuria tyhmyyksiä. Tyytymään vähempään kuin kenenkään pitäisi tyytyä. Sietämään liian paljon sellaista, mitä kenenkään ei pitäisi yhtään sietää. Selittämään sellaistakin, minkä pitäisi olla itsestäänselvää: että "haluatko, että jätän sinut" on ihan yhtä älyvapaa kysymys kuin vaikka "haluatko, että leikkaan korvasi irti". Ei ole inhimillistä haluta asioita, jotka tekevät kipeää. Sellaista ei voi haluta, vaikka haluaisikin voida.

Mutta kaikkeen voi sopeutua. Ilman toista ihmistä voi oppia elämään, ihan yhtä varmasti kuin ilman korvaakin voi elää. Jos ei ole vaihtoehtoja.

---------

Tänäänkin soi Stella. "Jos nyt jo päätät lähteä, niin lupaa ettet taaksesi katso. En kestäisi vaan saapuisin sun luoksesi taas uudestaan." Päätä sinä, kun minä en siihen pysty.

Sisko lentää

Eilisen lievästi ankean ja pahoinvoivan päivän kurjuutta lievensi huomattavasti kaupunkiin saapunut veli. Luulen, että ymmärsin eilen vähän paremmin nitä ihmisiä, jotka haluavat asua samalla paikkakunnalla sukulaistensa ja muiden läheistensä kanssa. On siinä etunsa, kiistatta. Oli kivaa, kun oli lounasseuraa. Oli kiva käydä miehekkäillä täsmäostoksilla, tosin eksyimme myöhemmin Zaran lastenvaateosastolle haahuilemaan. Uskalsin mennä veljen avustuksella myös elektroniikkaliikkeeseen katselemaan jonkinlaista vehjettä, jolla voisi kuunnella musiikkia. En tosin ostanut muuta kuin kaksi cd-levyä, joita täytyy kuunnella edelleen Anttilan halpismankalla.

Mutta silti.

---------

Tänään soi Stellan Veri. "Sama veri meissä virtaa, sen vielä tuut huomaamaan. Ja vaikka heikkouteni ja hulluuteni näytän, niin ota minut tosissaan."

Äly hoi

Olen eilen juossut Länsi-Pasilasta parkkipaikalta Pasilan asemalle ehtiäkseni Järvenpäähän menevään paikallisjunaan, koska Järvenpäässä oli Zen Cafén keikka. Myöhästyin junasta noin 1,5 sekuntia.

Ja tuo rautatiesiltaa pitkin juoksentelu oli silti ehdottomasti järkevin ja aikuisin teko, minkä eilen tein.

Jospa sitä joku kaunis päivä vielä viisastuisi.

---------

Tänään soi osuvasti Zen Cafén Antaa vituttaa. Koska elämästä katoaisi muuten se todellinen puoli.

Huonon aamun hyvä jatke

En saanut viime yönä unta, joten päätin armahtaa itseäni aamuheräämisen suhteen ja nousta vasta sitten kun siltä tuntuisi. Olin puoliunessa vielä yhdeksältä, törmäilin tornikamarissa huonekaluihin ja olin hukannut ainakin seuraavat:

- alushameen
- kynsiviilan
- johtoajatuksen.

Olen siis ollut tänään se, joka on kävellyt ympäri kaupunkia hame korvissa. Alushameista on arvaamatonta hyötyä.

Päivästä tuli sitten kuitenkin varsin hyvä. Vaikea edes määritellä, miksi. Osansa siihen oli ainakin tällä kommentilla: "Sä oot sopivan boheemi uranaisen, kotiäidin, seksipommin ja elämästä nautiskelijan sopusointu koko tyttö."

Niin muuten olenkin.

---------

Tänään on soinut bäässä se rasittava Ghostbusters-elokuvan tunnari, koska se soi aamulla radiossa.

Miss Farkku-Suomi

Sanoin tänään takaisin Latviaan lähtenyttä pikkusysteriä saattaessani, että olisitko muka osannut joskus pienenä kuvitella, että päädytään pyörillä varustettuja lentolaukkuja perässämme veteleviksi maailmannaisiksi.

Pikkusisko totesi hilpeästi, että "Musta piti ainakin tulla Miss Suomi!"

Neidillä on kyllä ollut pienestä pitäen asenne kohdallaan. Hymyilytti koko illan.

---------

Tänään jatkamme Irinalla. Kaunis luonne -biisissä on jotenkin tavallaan aika osuvat sanat.

Miehiä työssä

Kaikenlaiset kollektiiviset rengasoperaatiot liittyvät näemmä keväisiini nykyään. Tänään kipitimme töiden jälkeen urheiluliikkeeseen ja sieltä toiseen ostamaan polkupyörän rengasta, sitten kipitimme ympäri kaupunkia renkainemme, parkkeerasimme sen Café Esplanadiin, saimme seuraamme salskean renkaanvaihtoekspertin ja kipitimme erinomaisen akateemisia meisseli- ja kumijuttuja heitellen Eiraan suorittamaan itse operaatiota.

Olipa nautinnollista näinä nörttien ja muiden piipittäjien aikoina katsella, kuinka Mies Teki Fyysistä Työtä. Kolme assistenttia seurasi toimitusta henkeä pidätellen. Oltaisiin me toki osattu vaihtaa se pyöränrengas itsekin, mutta, kuten todettua, se olisi vienyt noin kymmenkertaisen ajan, vaatinut lukuisia painokelvottomia sanoja ja ehkä pari puhelua eri puolella Suomea sijaitseville isille. Näppärästi toimittu, siis. Mies palkittiin tornikamarissa pakastepitsalla ja limsapullolla, assistentit söivät jäätelöä, joivat siideriä ja kikattivat naisellisesti.

Päivän opetus: Maalaispojat, nuo katoavat luonnonvarat, ovat hyviä olemassa.

---------

Tänään soi Liiba Laaba Irinan uudelta levyltä. Vaikka renkaanvaihtospesialistia lainaten se onkin kohtuullisen tyhmä levyn nimi, on biisissä kuitenkin ajatusta: "Salaisuuksista tällaisissa asioissa ei perinteisesti seuraa kuin pahaa kaikille."

Heinolassa jyrää

Helsingissä tuntui eilisiltana vapulta tai pikkujouluajalta. Jokaiseen baariin oli kilometrin jono. Tein Viisaan Teon ja palasin kaupungilta aikaisin tornikamariin, minne pääsi jonottamatta, menin nukkumaan ja heräsin aamulla virkeänä. Ja sitten ajoin bussilla Heinolaan.

Maailman ylivoimaisinta parhautta edustava tätini on nimittäin Heinolassa kuntoutuksessa, josta poistuminen kotiin viikonlopuksi johtaisi luultavasti Kelan inkvisitiolautakunnan määräämään maastakarkoitukseen tai vastaavaan rangaistukseen. Lupasin siis käydä kevätretkellä tervehtimässä poistumiskiellosta kärsivää täti-parkaa ja tulin samalla viettäneeksi erinomaisen hauskan päivän Päijät-Hämeessä.

Radan varressa koko ikänsä asuneelle ja opiskelleelle yksilölle pelkkä pitkän matkan bussimatkailu on jo varsin eksoottinen kokemus, semminkin kun Kainuun perukoilla asuvien appivanhempikokelaiden aikakaudestakin on kohta kymmenen vuotta. Linja-autossa on kiistämättä tunnelmaa, ja täysin erilaista kuin junassa. Alan voida pahoin jos luen jotain muissa kuin raiteita pitkin kulkevissa liikennevälineissä, joten bussimatkalla ainoa ajanviettokeino oli hajanainen ajattelu, ikkunasta ulos tuijottelu ja torkkuminen. Ehdin tehdä kaikkea edellä mainittua sekä meno- että paluumatkalla.

Täti oli linja-autoasemalla vastassa ja kiljuvasta nälästä kärsivä vieras vietiin välittömästi paikalliseen ruokaravintolaan. Ravintolalla oli hauska nimi, Kettu ja kana, mutta siihen hauskuus loppuikin. Ruokaa sai odotella reilusti yli tunnin, palvelu oli positiivisestikin arvioiden töykeää ja rehellisesti sanottuna pöyristyttävän epäkohteliasta, eikä tarjoiltu eväskään täyttänyt pikkukylistäkin löytyviin laaturavintoloihin tottunutta arvosteluraatiamme. Emme antaneet epäonnisten kettujen ja kanojen synkistää päiväämme, vaan söimme parin tunnin kuluttua ravintolakokemuksen kirkkaasti hakkaavan päivällisen Reumasäätiön sairaalan ruokalassa.

Syömisen välissä teimme kierroksen ihanassa hotelli Valossa, joka on ehkä paras kuulemani nimi hotellille ikinä, sekä edellä mainitussa sairaalassa. Sen kuudennesta kerroksesta löytyi ilman kolikoita toimiva jukeboksi, jonka valikoimista löytyi tietysti Juicen Heinolassa jyrää. Oli siellä Agentsejakin. Ja Hectoria. Ja Tavaramarkkinoiden Kevät, mikä kuunneltiin kaksi kertaa.

Heinolassa ei ollut kevät, Heinolassa oli kesä. Lämmintä oli varmasti lähemmäs 20 astetta ja helsinkiläistä merestä huokuvaa koleutta ei järvimaisemassa enää tuntunut. Näin hotelli Valon pihalla kevään ensimmäisen perhosen. Se oli keltainen - kesästä tulee siis hauska. Toivottavasti yhtä hauska kuin kevätretki Heinolaan.

---------

Tänään on soinut päässä sitkeästi se Hectorin Nostalgia. "Mä pahvista leijani taitoin, sen pilviin mä nousemaan sain... "

Apuväline-Anni ja muita kertomuksia

Kävin työkaverikavereitten kanssa pikavisiitillä Tukholmassa. Siellä oli kevät ja kirsikkapuut kukkivat Kungsträdgårdenissa.

Oli hauskaa pitkästä aikaa olla perinteisellä laivaristeilyllä. Perinteinen laivaristeily sujui perinteiseen laivaristeilytapaan, joten yksityiskohdista kertominen lienee tässä tarpeetonta. Kuriositeettina on ehkä mainittava se, että hyttimme sinkkupuolisko vetäytyi yöpuulle muutamia tunteja rouvaosastoa aiemmin, mikä ei sekään ollut kovinkaan varhain, sillä rouvat kotiutuivat puoli kahdeksalta. Toinen huomionarvoinen seikka on se, että satun aina olemaan laivalla, kun on joku jääkiekkohappening, ja päädyn seuraamaan sitä sen jokaiselta ruotsinlaivalta löytyvän pakollisen irkkubaarin televisiosta, vaikken kotona ikinä katso jääkiekkoa. Mystistä.

Tukholman parasta antia oli kuitenkin se, kun tapasin georgialaisen kollegani, joka on kuukausi sitten muuttanut Ruotsiin. Oli ylipäänsä mukava nähdä, slaavilainen gentlemanniseura jaksaa aina ilahduttaa ja lisäksi tajusin jälleen yhden kerran, että välillä ääretöntä ahdistusta aiheuttava kiinnostava kansainvälinen työni on myös ehtinyt jo muutamassa vuodessa antaa minulle valtavan määrän hienoja kokemuksia ja hienoja uusia tuttavuuksia. Se on arvokasta, vaikkei sitä aina muista ajatellakaan.

Paluumatkan väsähtäneen hyttikikatuksen tuloksena syntyi idea erittäin epäkorrektista kertomussarjasta, jossa seikkailisi Apuväline-Anni tikapuineen ja norsun arvatkaa minkä kokoisine ilmakihartimineen. Jostain syystä se tuntuu vielä tänäänkin hilpeältä idealta.

---------

Tänään soi Maaritin Hymypoika. Sitä laulettiin hytissä aamulla ja mietittiin, että aiotaan kyllä aina olla nuoria ja rohkeita ja katsoa valoon päin. Eläkkeelläkin.

Piispa ja Lalli

Tänä iltana myrsky pyrkii sisään tornikamarin ikkunasta ja vinkuu nurkissa. Hiiripyjamassa ja villasukissakin palelee, ja on vähän paha mieli ihan kaikesta.

---------

Tänään soi Jaarli Padington, Seinäjoen lahja maailmalle. "Huone kylmä, niinkuin sydän, vasta nyt sen tajuaa - ei aina saa mitä tilaa."

Sielu etsii samanlaista

Olin tässä päivänä muutamana niin turhautunut, yksinäinen ja synkeä, että sorruin järjen- ja periaatteenvastaisesti jättämään seuranhakuilmoituksen intternettiin. Eihän siinä mitään pahaa nykyaikana ole, ja siinähän tuo menee tutustumisväylänä missä baareissa notkuminenkin, ja kasa muita latteuksia.

Varsinkin kun kauppojen kassajonot ovat edelleen pannassa.

Ongelma on se, että sitten vuosituhannen vaihteen on tapahtunut jonkinlainen sukupolvenvaihdos, ja netissä seikkailevia miehiä voisi tätä nykyä parhaiten kuvailla sanalla friikkisirkus. Saatan joutua tästä lausunnosta kunnianloukkaussyytteeseen, mutta Susan Kurosen tempauksia muistellessa myös netissä seikkailevat naiset lienevät samaa kategoriaa. Ehkä ne kaikki terveet ja suurin piirtein normaalit elävät tämän ikäisinä kiireistä lapsiperheen arkea, eivätkä ole vielä ehtineet erota.

Toistaiseksi ilmoitukseeni saamieni 30 vastausviestin keskinäisessä surkuhupaisuuskilpailussa voitolla on se minua 10 vuotta vanhempi käppänä, joka ilmoitti olevansa varattu, ja kertoi sen jälkeen, että se "tekisi suhteestamme tässä vaiheessa vain yksinkertaisemman, voimme keskittyä hyvään oloon, eikä tarvitse pohtia tulevaisuutta."

Juuri näin. Hienoa toimintaa. Ja takuuvarma kaatorepliikki osapuilleen normaalilla tunne-elämällä varustetulle, ainakin jossain määrin aikuiselle ihmiselle, joka ei muuta haluaisikaan kuin pohtia tulevaisuutta yhdessä jonkun kanssa.

Sori vaan, friikkilän pojat. Mieluummin skitsoilen itsekseni kuin leikin teidän kanssa.

---------

Tänään soi Olavi Uusivirran Sä et tiedä mitään. "Mulla on sut, mutta silti olen yksin."

Tavaroiden taikamaailma

Kun runsaat 10 vuotta sitten muutin pois lapsuudenkodistani, tein "amerikkalainen vaihto-oppilas muuttaa entiseen huoneeseesi" -nimisen pakon edessä sen järkevän ja kannatettavan teon, että korjasin lapsuuteni laatikoihin, jotka sijoitettiin isovanhempieni ullakolle. Asuin monta vuotta saman katon alla osapuilleen koko maallisen omaisuuteni kanssa, poislukien nuo lapsuusmuistot, kunnes 2000-luvun alussa äkkipysäykseen loppunut avoliitto ja asumiseni itärajan takana syöksivät minut pahvilaatikkokierteeseen, jolle ei loppua näy.

Olen omien hajasijoitettujen pahvilaatikoideni kanssa joutunut pulaan ensin silloin, kun yritin miettiä, minne sijoittaa kaksiollinen tavaraa kun itsellä ei ole kotimaassa minkäänlaista asuinsijaa. Toisen kerran silloin, kun isovanhempieni talo vuosi sitten myytiin. Kolmannen kerran nyt, kun toisenkin puolen isovanhempieni talo, jossa laatikkoni ovat evakossa, on myynnissä. Auliksen syntymä saattaa pelastaa minut tällä kertaa, mutta tosiasia kuitenkin on, että lopullisesti ongelma ratkeaisi vain luopumalla laatikoista.

Mutta kun niissä on kaikki minun kirjat! Mutta kun niissä on Muistoja! Mutta kun voi joskus vielä olla aika, että tarvitsee suurperheen astiastoa ja kymmentä kattilaa! Mutta kun! Mutta!

Tämä oli päivä, jolloin harkitsin taas kerran vakavasti maallisesta mammonasta luopumista. Sillä joka tapauksessa vielä joskus on koittava päivä, jolloin Aulis tai joku muu jälkeenjäänyt paiskoo tavaroitani kiroillen mustiin jätesäkkeihin ja säästää vain Arabian astiat.

---------

Tänään soi Apulannan Viisaus ei asu meissä, koska kaupalliset radiokanavat ovat päättäneet, että sitä kannattaa soittaa kerran puolessa tunnissa. Sinänsä sen biisin b-osassa on kyllä ihan tunnistettava ajatus.

Glad Påsk!

Osaan tehdä monia asioita aika hyvin. Yksi asia, minkä osaan tehdä todella hyvin, on pasha.



Hyvää pääsiäistä kaikille!

---------

Tänään soi ortodoksinen kirkkolaulu.

Äiti ja tytär

Meillä on Auliksen takia puhuttu viime aikoina paljon sukupolvien ketjusta.

Se on iloinen asia.



Varsinkin silloin, kun huomaa kolmekymppisenä olevansa pelottavan paljon samanlainen kuin äiti.



---------

Tänään soi Pink Floydin Mother. Ei se meidän äiskään sovi, mutta muitakaan äitibiisejä ei tullut tähän hätään mieleen.

Saimaa on aamulla kauneimmillaan

Kävelin taas tänään saarta ympäri ja kuuntelin hienoa sinfoniaa. Jää soi sulaessaan. Isot jäälautat pomputtivat bassojaan rantakivikkoa vasten, aivan rannassa murskaantunut jäämassa kujersi ja vihelsi, kristalliakin kirkkaampi ohut riite helisi kuin ksylofoni särkyessään aamuauringon lämmössä. Tuuli puhalsi aaltojen tahtiin nousevan ja laskevan rytmin ja varjoisissa poukamissa kuului vain hiljainen ritinä ja kohina, kun aurinko haurastutti vielä voitolla olevaa paksua, yhtenäistä jääkerrosta. Satunnaiset ohikulkijat laavulla vetivät huppuja tiukemmin kiinni ja päivittelivät luihin ja ytimiin yltävää, selältä puhkuvaa tuulta, minä käänsin pipon reunoja pois korvilta että kuulisin paremmin kaikki jään äänet.

Ja muutaman kymmenen metrin päässä jään reunasta, avovedessä, kulki punakylkinen rahtilaiva matkalla jonnekin kauas.

---------

Tänään soi Päivi Portaankorvan esittämä Balladi elokuvasta Klaani. Ihana biisi, ja hyvä oli leffakin, vaikka toki surkea ja lohduton.

Ärhäkkä soppa

Kuten on jo käynyt ilmi, minusta tulee elokuussa yhden Auliksen täti. Olen siitä hyvin, hyvin iloinen ja erittäin, erittäin onnellinen. Olen myös hieman, hieman huolissani, koska henkilökohtainen tätikokemukseni asettaa tätinä olemisen riman suorastaan pelottavan ylös.

Minulla on nimittäin maailman ylivoimaisinta parhautta edustava täti. Aion pyrkiä olemaan samanlainen Aulikselle, mutta hieman epäilen, pystynkö koskaan vastaavaan suoritukseen.

Täti keitti tänään älyttömän hyvää lohisoppaa viidessätoista minuutissa, että kerkesin parturiin. Täti oli ostanut lipun J. Karjalaisen älyttömän hyvälle Lännen-Jukka -keikalle. Täti on vähän niinkuin äiti, muttei kuitenkaan, vaan oikeastaan paljon enemmän.

Olen käynyt tänään lisäksi finanssipoliittisia neuvotteluja, potkiskellut autonrenkaita pikkuveljen kanssa (talven mittainen paikallaan seisoskelu ei tee hyvää Corollan jarruille ja jarruvikaisella autolla ajelu ei ehkä tee hyvää minulle), hankkinut pääsiäistipuvärjäyksen, käynyt tapaamassa Onnipoikaa, viettänyt ex tempore -sukulaisiltapalaa ja käynyt äitin kanssa saunassa. Äksöniä piisaa.

---------

Tänään soi Lännen-Jukan biisi Häntä. Ei päätä eikä häntää, mutta kyseisen laulun opetus olikin, ettei kaikessa tarvitsekaan olla.

Ja blogeja siellä täällä

Blogeissamme Pietarin veljeksen kanssa on kuunneltu aiemmin samaa musiikkia samoina päivinä. Tänään identtisyys oli täydellinen: minäkin kävin Mäkkärissä. Tein moisen synnin viimeiksi 90-luvulla, ja tänään syyllistyin kaiken muun hyvän lisäksi niin sanottuihin taksareihin, eli en keksinyt tiskillä paniikissa mitään muuta sanottavaa kuin BigMac. Sitä sain, mitä tilasin. Tilaukseni oli ankea ja pahanmakuinen. Seuralainen ryhtyi kesken aterioinnin neuvottelemaan huutovolyymilla geeniperimänsä siirtämisestä eteenpäin niin suorasukaisia ilmaisuja käyttäen, että lähistöllä istuva herrasmies kääntyi kummastuneena iltapäivälehtensä katveesta katsomaan, kuka selän takana hihkuu.

Myönnän olevani syyllinen myös edellä viitatussa blogikirjoituksessa mainittuun lingvistiseen Big N' Tasty (huomioikaa oikea kirjoitusasu) oppiriitaan, joka jatkuu jo ties monetta vuotta. Tässä kohtaa tuen imperialistista Amerikkaa ihan siis niinku kybällä.

Mäkkärin jälkeen junailin päsiäisloamalle Karjalan kunnaille. Koko talven pihalla toimettomana seisoskellut urhea autoparkani hyrähti iloisesti käyntiin ensi yrityksellä, ja pian tuulisessa illassa nähtiin mustapukuinen hahmo kantamassa selvästi aseita muistuttavia kääröjä Toyotan takakonttiin. Hetkeä myöhemmin pihaan kaartoi salaperäinen Volvo, josta nousivat ulos salaperäinen tumma nainen ja huppariin pukeutunut, myös salaperäinen kaksimetrinen mies. Lukuisia tunteja myöhemmin mies kantoi samat aseita erehdyttävästi muistuttavat kääröt Volvoon ja ajoi pois. Laittomien aseiden kauppaa ehkä juuri SINUN kotikulmillasi? Poliisi-TV paikalle.

Asekaupat siis syntyivät, vaikka lupahakemuslomakkeiden täyttö olikin aluksi melkein ylivoimaista yhdelle tekn.yo:lle ja toiselle fil.maisterille. Ja niin tehtiin pala suomalaisen metsästyksen historiaa, vai miten se nyt menikään. Muisteltiin Balin-matkaa, syötiin kinkkupiirakkaa, höpistiin joutavia ja opittiin sekin, miten merisiilejä kannattaa tyhjentää.

Ei lainkaan turha päivä.

---------

Tänään soi Tarharyhmän Kotiin. Viimeistään saunan lauteilla se aina tulee, kotiin palannut olo, vaikka se oma ja oikea koti on jo vuosikaudet sijainnut jossain ihan muualla.

Blogeja siellä, blogeja täällä

Päivän pääkuulumiset linkin takana. Kahden blogin päivittäminen yhden elämän keskellä olisi nyt aivan liikaa vaadittu.

---------

Tänään soi Koomiset kännääjät -nimisen yhtyeen kappale Mongoliaan. Ihan vaan siksi, että sinne ollaan menossa. Mutta "Jos ja kun ja jos ja kun (hedelmät oppii puhumaan)" on oivasti sanottu.

Terveen sielun terve ruumis

Kävin tänä aamuna työpaikan kuntotestissä. Sain tulokseksi kaikesta parhaan mahdollisen ja olin syystäkin tyytyväinen. Olen nimittäin koululiikunnan uhri, vihasin kaikkea muuta liikuntaa paitsi hiihtämistä katkerasti halki lapsuus- ja nuoruusvuosieni. Kunnes pääsin pois koululiikunnan piiristä, rupesin käymään Very Important Personin äiskän kanssa Joensuun Naisvoimistelijoiden airobikissa ja huomasin sen olevan kivaa. Sen jälkeen olen menestyksekkäästi jumpannut muun muassa Petroskoin kaupungin aerobicin edustusjoukkueessa.

Jostain syystä minulle on kuitenkin jäänyt itsestäni se käsitys, että en ole yhtään urheilullinen, vaikka olen viimeiset 10 vuotta harrastanut jonkinlaista liikuntaa säännöllisesti. Siksi oli melko mahtavaa kuulla fysioterapeutin suitsutusta heti aamutuimaan.

Älkää silti säikähtäkö, helvetti on mielestäni edelleen paikka jossa pelataan lentopalloa.

---------

Tänään soi tietysti Eppujen Urheiluhullu. Vaikka äiti sanookin aina että se mikä on pohkeessa, on päästä pois.

Pesänrakennusta

Kun olin pieni, vanhempieni pesänrakennusvietti heräsi säännöllisesti joka kevät. Kävimme koko perheen voimin katsomassa loputtomiin erilaisia taloja ja tontteja, isä rustasi iltaisin pohjapiirustuksia ja rakensi pahvisia pienoismalleja, olohuone pursusi talokuvastoja ja ruutuvihkoihin luonnosteltuja laina- ynnä muita rahoituslaskelmia. Emme koskaan tietenkään muuttaneet mihinkään, mutta lapsuuteni keväille oli yhtä tunnusomaista kierrellä taloesittelyissä kuin mulia jäistä juuri vapautuneessa Saimaassa tai hukata pyöränavaimia Lammassaareen sinivuokkoja kerätessä.

Kävin aamulla sähköpostikeskustelua Mikkeliin asunnonostoasioista. Totesin keskustellessani, etten noiden lapsuuden keväiden jälkeen ole kertaakaan käynyt asuntonäytöissä. Koska en ollut ohjelmoinut päivääni muutakaan tekemistä, päätin korjata tilanteen: Katsoin Hesarista sopivan pienen asunnon Alppilasta, hyppäsin ratikkaan ja hurautin katsomaan sitä. Asunto oli ihan kiva, en osannut kysyä esittelijältä muusta kuin putkiremontista, asunnossa asuva henkilö luki Daniil Harmsia.

Myöhemmin kävelin ympäri puu-Vallilaa ja puhuin puhelimessa vuorotellen kaikkien elossa olevien sukulaisteni kanssa. Innostuinkin hieman omistusasumisesta, vaikka "järkevä rahankäyttö ja tulevaisuuden ajattelu asuntoasiassa" ei joidenkin tahojen mielestä olekaan minulle luonteenomaista toimintaa. Surffasin kuitenkin iltapäivällä monet tunnit putkiremontti- ja asunnonvälitysfirmojen nettisivuilla. Ja totesin, että asunnon ostamista ei kannata edes harkita, ennen kuin neljäsosaomistamani "mahdollisuuksien talo remonttitaitoiselle" menee kaupaksi.

Muita päivän tapahtumia: söin muikkuja Hakaniemen torilla, ostin divarista Claes Anderssonin kirjan, ajattelin Aulista ja hänen kirahvipotkuhousujaan, vaihdoin naapurin mummolle sulakkeen ja kävin illalla elokuvissa katsomassa Helen Mirrenin tähdittämän The Queenin. Suosittelen edellä mainittuja toimia kaikille varauksetta, niistä tulee hyvä mieli.

---------

Tänään soi Edu Kettusen Elämä jatkuu. Koska se soi ihan oikeasti kolmosen ratikassa, ja kuulosti kauniilta.

Ilman nimilappuja

Mietinpä tuossa eilen illalla sellaistakin asiaa, että.

Olin Gloriassa Tusovka-festareilla kuuntelemassa tulevasta kotikaupungistani vierailulle saapunutta venäläis-armenialaista indiefolkrokkia. Olin pukeutunut tilaisuuteen sopivasti farkkuihin ja siihen vihreään paitaan, joka on aiemminkin esiintynyt tässä blogissa. Yhdistimme illan alkajaisiksi kahdet etkot, tutustuin uusiin ihmisiin ja tapasin vanhoja, oli kivaa vaikka lievä perjantaista tarttunut uupumus vaivasikin. Totesin myös, eiliseen menneiden aikojen ikävääni viitaten, että jos en olisi silloin rysäyttänyt elämääni kasaan ja muuttanut sinne Pietariin, ei tuttavapiiriini kuuluisi tällä hetkellä muun muassa yhtä tilintarkastaja-enkeliä. Ja koska enkelit ovat maan päällä harvoin tavattavia olentoja, ja tilejä tarkastelevat sellaiset vielä harvinaisempia, oli Pietariin muutto siis ehdottomasti kaiken vaivan arvoista.

Mutta se asia, mitä mietin: Perjantai-iltana olin siis Luxin, tuon kaikkien seduloitten sedulan kantisbileissä tanssimassa ja juomassa ilmaista kuohuviiniä. Olin pukeutunut tilaisuuteen sopivasti mustaan minimekkoon ja saappaisiin, tornikamarissa oli etkot, tutustuin uusiin ihmisiin ja tapasin vanhoja, oli kivaa. Perjantai- ja lauantai-illan maailmani eivät juuri kauempina toisistaan voisi olla - ja silti minä tunsin oloni kotoisaksi niissä molemmissa maailmoissa.

Olen aina vihannut syvästi ihmisten kategorisointia - erityisesti itseni. Kilahdan kaikista "tietenkin teet/sanot/olet noin, koska olet nainen", "kaikki uuämmäläiset on just tollasia", "jokainen venäjänopiskelija on kommunisti" -lausunnoista, joita niskaani on vuosien varrella sadellut. Ainut kategorisointi, jota harrastan, on maakuntasidonnaista, koska mielestäni Suomen heimojen välillä on kiistatta eroja. Tunnen tosin hiljaisia karjalasia, umpirehellisen savolaisen ja vilkkaan hämäläisen, joten eivät nekään mitään kiveen hakattuja totuuksia ole.

Sillä ei meitä voi nimilaputtaa. Väkisin liimailla kylkiimme niitä juttuja, joita englanniksi kutsutaan nimellä labels. Suurin osa ihmisistä osaa olla monta yhtä aikaa, tai ainakin yhdenlainen yhtenä päivänä ja toisenlainen toisena, ja diplomi-inisinöörilläkin voi olla rastat. On tietysti niitäkin, jotka eivät osaa tai edes halua olla kuin jotakin yhtä yhdellä kertaa, mutta en minä heihinkään menisi mitään liimailemaan. Sillä kun tilanteet muuttuvat ja elämä vaihtuu, voi heistäkin kuoriutua ihan mitä vaan.

---------

Tänään soi tilanteeseen sopivasti Zemfiran Разные (Все такие), suomennettuna jotakuinkin Erilaisia (kaikki ovat). Niinhän me ollaan. Cчастливые-несчастные.