~Tornikamarin tarinoita~

Aristokraattisen tasokkaan, suulaan ja vihaisen naisen kertomuksia satavuotiaan kivitalon viidennestä kerroksesta.

Nimi: Laurakaisa
Sijainti: Helsinki, Finland


Vaimo, tytär, isosisko ja täti. Karjalainen. Stadilainen. Kesämökkiläinen. Aikuiskokelas.

Asiantuntija - loistava titteli ihmiselle, joka ei osaa eikä ainakaan halua olla koskaan väärässä.

Maailmaa on parasta määritellä kirjoittamalla ja naisella on oltava oma huone.

sunnuntaina, huhtikuuta 22, 2007

Sisko lentää

Eilisen lievästi ankean ja pahoinvoivan päivän kurjuutta lievensi huomattavasti kaupunkiin saapunut veli. Luulen, että ymmärsin eilen vähän paremmin nitä ihmisiä, jotka haluavat asua samalla paikkakunnalla sukulaistensa ja muiden läheistensä kanssa. On siinä etunsa, kiistatta. Oli kivaa, kun oli lounasseuraa. Oli kiva käydä miehekkäillä täsmäostoksilla, tosin eksyimme myöhemmin Zaran lastenvaateosastolle haahuilemaan. Uskalsin mennä veljen avustuksella myös elektroniikkaliikkeeseen katselemaan jonkinlaista vehjettä, jolla voisi kuunnella musiikkia. En tosin ostanut muuta kuin kaksi cd-levyä, joita täytyy kuunnella edelleen Anttilan halpismankalla.

Mutta silti.

---------

Tänään soi Stellan Veri. "Sama veri meissä virtaa, sen vielä tuut huomaamaan. Ja vaikka heikkouteni ja hulluuteni näytän, niin ota minut tosissaan."