Ilman nimilappuja

Mietinpä tuossa eilen illalla sellaistakin asiaa, että.

Olin Gloriassa Tusovka-festareilla kuuntelemassa tulevasta kotikaupungistani vierailulle saapunutta venäläis-armenialaista indiefolkrokkia. Olin pukeutunut tilaisuuteen sopivasti farkkuihin ja siihen vihreään paitaan, joka on aiemminkin esiintynyt tässä blogissa. Yhdistimme illan alkajaisiksi kahdet etkot, tutustuin uusiin ihmisiin ja tapasin vanhoja, oli kivaa vaikka lievä perjantaista tarttunut uupumus vaivasikin. Totesin myös, eiliseen menneiden aikojen ikävääni viitaten, että jos en olisi silloin rysäyttänyt elämääni kasaan ja muuttanut sinne Pietariin, ei tuttavapiiriini kuuluisi tällä hetkellä muun muassa yhtä tilintarkastaja-enkeliä. Ja koska enkelit ovat maan päällä harvoin tavattavia olentoja, ja tilejä tarkastelevat sellaiset vielä harvinaisempia, oli Pietariin muutto siis ehdottomasti kaiken vaivan arvoista.

Mutta se asia, mitä mietin: Perjantai-iltana olin siis Luxin, tuon kaikkien seduloitten sedulan kantisbileissä tanssimassa ja juomassa ilmaista kuohuviiniä. Olin pukeutunut tilaisuuteen sopivasti mustaan minimekkoon ja saappaisiin, tornikamarissa oli etkot, tutustuin uusiin ihmisiin ja tapasin vanhoja, oli kivaa. Perjantai- ja lauantai-illan maailmani eivät juuri kauempina toisistaan voisi olla - ja silti minä tunsin oloni kotoisaksi niissä molemmissa maailmoissa.

Olen aina vihannut syvästi ihmisten kategorisointia - erityisesti itseni. Kilahdan kaikista "tietenkin teet/sanot/olet noin, koska olet nainen", "kaikki uuämmäläiset on just tollasia", "jokainen venäjänopiskelija on kommunisti" -lausunnoista, joita niskaani on vuosien varrella sadellut. Ainut kategorisointi, jota harrastan, on maakuntasidonnaista, koska mielestäni Suomen heimojen välillä on kiistatta eroja. Tunnen tosin hiljaisia karjalasia, umpirehellisen savolaisen ja vilkkaan hämäläisen, joten eivät nekään mitään kiveen hakattuja totuuksia ole.

Sillä ei meitä voi nimilaputtaa. Väkisin liimailla kylkiimme niitä juttuja, joita englanniksi kutsutaan nimellä labels. Suurin osa ihmisistä osaa olla monta yhtä aikaa, tai ainakin yhdenlainen yhtenä päivänä ja toisenlainen toisena, ja diplomi-inisinöörilläkin voi olla rastat. On tietysti niitäkin, jotka eivät osaa tai edes halua olla kuin jotakin yhtä yhdellä kertaa, mutta en minä heihinkään menisi mitään liimailemaan. Sillä kun tilanteet muuttuvat ja elämä vaihtuu, voi heistäkin kuoriutua ihan mitä vaan.

---------

Tänään soi tilanteeseen sopivasti Zemfiran Разные (Все такие), suomennettuna jotakuinkin Erilaisia (kaikki ovat). Niinhän me ollaan. Cчастливые-несчастные.