Heinolassa jyrää

Helsingissä tuntui eilisiltana vapulta tai pikkujouluajalta. Jokaiseen baariin oli kilometrin jono. Tein Viisaan Teon ja palasin kaupungilta aikaisin tornikamariin, minne pääsi jonottamatta, menin nukkumaan ja heräsin aamulla virkeänä. Ja sitten ajoin bussilla Heinolaan.

Maailman ylivoimaisinta parhautta edustava tätini on nimittäin Heinolassa kuntoutuksessa, josta poistuminen kotiin viikonlopuksi johtaisi luultavasti Kelan inkvisitiolautakunnan määräämään maastakarkoitukseen tai vastaavaan rangaistukseen. Lupasin siis käydä kevätretkellä tervehtimässä poistumiskiellosta kärsivää täti-parkaa ja tulin samalla viettäneeksi erinomaisen hauskan päivän Päijät-Hämeessä.

Radan varressa koko ikänsä asuneelle ja opiskelleelle yksilölle pelkkä pitkän matkan bussimatkailu on jo varsin eksoottinen kokemus, semminkin kun Kainuun perukoilla asuvien appivanhempikokelaiden aikakaudestakin on kohta kymmenen vuotta. Linja-autossa on kiistämättä tunnelmaa, ja täysin erilaista kuin junassa. Alan voida pahoin jos luen jotain muissa kuin raiteita pitkin kulkevissa liikennevälineissä, joten bussimatkalla ainoa ajanviettokeino oli hajanainen ajattelu, ikkunasta ulos tuijottelu ja torkkuminen. Ehdin tehdä kaikkea edellä mainittua sekä meno- että paluumatkalla.

Täti oli linja-autoasemalla vastassa ja kiljuvasta nälästä kärsivä vieras vietiin välittömästi paikalliseen ruokaravintolaan. Ravintolalla oli hauska nimi, Kettu ja kana, mutta siihen hauskuus loppuikin. Ruokaa sai odotella reilusti yli tunnin, palvelu oli positiivisestikin arvioiden töykeää ja rehellisesti sanottuna pöyristyttävän epäkohteliasta, eikä tarjoiltu eväskään täyttänyt pikkukylistäkin löytyviin laaturavintoloihin tottunutta arvosteluraatiamme. Emme antaneet epäonnisten kettujen ja kanojen synkistää päiväämme, vaan söimme parin tunnin kuluttua ravintolakokemuksen kirkkaasti hakkaavan päivällisen Reumasäätiön sairaalan ruokalassa.

Syömisen välissä teimme kierroksen ihanassa hotelli Valossa, joka on ehkä paras kuulemani nimi hotellille ikinä, sekä edellä mainitussa sairaalassa. Sen kuudennesta kerroksesta löytyi ilman kolikoita toimiva jukeboksi, jonka valikoimista löytyi tietysti Juicen Heinolassa jyrää. Oli siellä Agentsejakin. Ja Hectoria. Ja Tavaramarkkinoiden Kevät, mikä kuunneltiin kaksi kertaa.

Heinolassa ei ollut kevät, Heinolassa oli kesä. Lämmintä oli varmasti lähemmäs 20 astetta ja helsinkiläistä merestä huokuvaa koleutta ei järvimaisemassa enää tuntunut. Näin hotelli Valon pihalla kevään ensimmäisen perhosen. Se oli keltainen - kesästä tulee siis hauska. Toivottavasti yhtä hauska kuin kevätretki Heinolaan.

---------

Tänään on soinut päässä sitkeästi se Hectorin Nostalgia. "Mä pahvista leijani taitoin, sen pilviin mä nousemaan sain... "