~Tornikamarin tarinoita~

Aristokraattisen tasokkaan, suulaan ja vihaisen naisen kertomuksia satavuotiaan kivitalon viidennestä kerroksesta.

Nimi: Laurakaisa
Sijainti: Helsinki, Finland


Vaimo, tytär, isosisko ja täti. Karjalainen. Stadilainen. Kesämökkiläinen. Aikuiskokelas.

Asiantuntija - loistava titteli ihmiselle, joka ei osaa eikä ainakaan halua olla koskaan väärässä.

Maailmaa on parasta määritellä kirjoittamalla ja naisella on oltava oma huone.

maanantaina, huhtikuuta 09, 2007

Tavaroiden taikamaailma

Kun runsaat 10 vuotta sitten muutin pois lapsuudenkodistani, tein "amerikkalainen vaihto-oppilas muuttaa entiseen huoneeseesi" -nimisen pakon edessä sen järkevän ja kannatettavan teon, että korjasin lapsuuteni laatikoihin, jotka sijoitettiin isovanhempieni ullakolle. Asuin monta vuotta saman katon alla osapuilleen koko maallisen omaisuuteni kanssa, poislukien nuo lapsuusmuistot, kunnes 2000-luvun alussa äkkipysäykseen loppunut avoliitto ja asumiseni itärajan takana syöksivät minut pahvilaatikkokierteeseen, jolle ei loppua näy.

Olen omien hajasijoitettujen pahvilaatikoideni kanssa joutunut pulaan ensin silloin, kun yritin miettiä, minne sijoittaa kaksiollinen tavaraa kun itsellä ei ole kotimaassa minkäänlaista asuinsijaa. Toisen kerran silloin, kun isovanhempieni talo vuosi sitten myytiin. Kolmannen kerran nyt, kun toisenkin puolen isovanhempieni talo, jossa laatikkoni ovat evakossa, on myynnissä. Auliksen syntymä saattaa pelastaa minut tällä kertaa, mutta tosiasia kuitenkin on, että lopullisesti ongelma ratkeaisi vain luopumalla laatikoista.

Mutta kun niissä on kaikki minun kirjat! Mutta kun niissä on Muistoja! Mutta kun voi joskus vielä olla aika, että tarvitsee suurperheen astiastoa ja kymmentä kattilaa! Mutta kun! Mutta!

Tämä oli päivä, jolloin harkitsin taas kerran vakavasti maallisesta mammonasta luopumista. Sillä joka tapauksessa vielä joskus on koittava päivä, jolloin Aulis tai joku muu jälkeenjäänyt paiskoo tavaroitani kiroillen mustiin jätesäkkeihin ja säästää vain Arabian astiat.

---------

Tänään soi Apulannan Viisaus ei asu meissä, koska kaupalliset radiokanavat ovat päättäneet, että sitä kannattaa soittaa kerran puolessa tunnissa. Sinänsä sen biisin b-osassa on kyllä ihan tunnistettava ajatus.