~Tornikamarin tarinoita~

Aristokraattisen tasokkaan, suulaan ja vihaisen naisen kertomuksia satavuotiaan kivitalon viidennestä kerroksesta.

Nimi: Laurakaisa
Sijainti: Helsinki, Finland


Vaimo, tytär, isosisko ja täti. Karjalainen. Stadilainen. Kesämökkiläinen. Aikuiskokelas.

Asiantuntija - loistava titteli ihmiselle, joka ei osaa eikä ainakaan halua olla koskaan väärässä.

Maailmaa on parasta määritellä kirjoittamalla ja naisella on oltava oma huone.

tiistaina, huhtikuuta 10, 2007

Sielu etsii samanlaista

Olin tässä päivänä muutamana niin turhautunut, yksinäinen ja synkeä, että sorruin järjen- ja periaatteenvastaisesti jättämään seuranhakuilmoituksen intternettiin. Eihän siinä mitään pahaa nykyaikana ole, ja siinähän tuo menee tutustumisväylänä missä baareissa notkuminenkin, ja kasa muita latteuksia.

Varsinkin kun kauppojen kassajonot ovat edelleen pannassa.

Ongelma on se, että sitten vuosituhannen vaihteen on tapahtunut jonkinlainen sukupolvenvaihdos, ja netissä seikkailevia miehiä voisi tätä nykyä parhaiten kuvailla sanalla friikkisirkus. Saatan joutua tästä lausunnosta kunnianloukkaussyytteeseen, mutta Susan Kurosen tempauksia muistellessa myös netissä seikkailevat naiset lienevät samaa kategoriaa. Ehkä ne kaikki terveet ja suurin piirtein normaalit elävät tämän ikäisinä kiireistä lapsiperheen arkea, eivätkä ole vielä ehtineet erota.

Toistaiseksi ilmoitukseeni saamieni 30 vastausviestin keskinäisessä surkuhupaisuuskilpailussa voitolla on se minua 10 vuotta vanhempi käppänä, joka ilmoitti olevansa varattu, ja kertoi sen jälkeen, että se "tekisi suhteestamme tässä vaiheessa vain yksinkertaisemman, voimme keskittyä hyvään oloon, eikä tarvitse pohtia tulevaisuutta."

Juuri näin. Hienoa toimintaa. Ja takuuvarma kaatorepliikki osapuilleen normaalilla tunne-elämällä varustetulle, ainakin jossain määrin aikuiselle ihmiselle, joka ei muuta haluaisikaan kuin pohtia tulevaisuutta yhdessä jonkun kanssa.

Sori vaan, friikkilän pojat. Mieluummin skitsoilen itsekseni kuin leikin teidän kanssa.

---------

Tänään soi Olavi Uusivirran Sä et tiedä mitään. "Mulla on sut, mutta silti olen yksin."

2 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Hei Laurakaisa,

Uskon että menet vieläkin sekaisin kesistä, tosin yhdestä kerrallaan. Olen jäänyt viime kesän ja lyhyen tuttavuuden jälkeen lukemaan blogiasi, koska kirjoitat niin hyvin. Onnea matkaan.

10:08 ip.  
Blogger Laurakaisa said...

Lupaan mennä, mene sinäkin.

Olin viime kesänä ja olen edelleen otettu kirjoittamiskehuistasi. Kiitos niistä - ja mukavaa matkaa.

3:32 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home