Lauran lentomatka

Sain tänään kirjeen tädiltä, siltä samalta, joka ostaa aina Finlandia-palkitun kirjan nimpparilahjaksi. Kirjeessä oli valokuvia, kortti ja lisäksi pieni kirja, jonka nimi on Lauran lentomatka. Kirja on hyvin selvästi tarkoitettu ensimmäiselle lennolleen lähteville, alle kouluikäisille lapsille, ja kannessa on Laura joka vilkuttaa iloisesti nalle kainalossaan.

Tämä Laura lähtee huomisaamuna niin kauas, että on perillä vasta lauantain puolella. Siellä perillä on aurinkoa ja meri ja loma.

Tämä Laura jättää tänne työpaikan kaaoksen, liudan tekemättömiä töitä, lumen ja pakkasen ja pahan mielen. Ja aikoo tulla takaisin levänneenä, ruskettuneena ja hyväntuulisena. Tämä Laura tietää, että kun katsoo toiselta laidalta maailmaa, isotkin asiat näyttävät yleensä aika pieniltä. Välimatka auttaa moneen asiaan mutta varsinkin suhteellisuudentajun kalibroimiseen se on ehdottomasti paras konsti.

Tämä Laura on matkustanut lentokoneella jokusen kerran aiemminkin. Mutta silti, uutta hienoa kirjaani siteeraten: "Lauraa kutkuttaa mahasta."

---------

Tänään soi John Denverin Leaving on a Jetplane. Ihan parasta ilmailumusiikkia.

Olette ystävien seurassa

Minusta ystävyyden voi kiteyttää seuraavaan Maija Paavilaisen aforismiin:

Osaamme molemmat vähän jotakin
mutta yhdessä mitä vain.

Kiitos kaikille niille, jotka minun kanssani yhtä matkaa taapertavat.

---------

Tänään soi Ultra Bran Tyttöjen välisestä ystävyydestä. Koska ei tullut muutakaan y-biisiä mieleen.

Järkiavioliitto

Tämä päivä sai minut miettimään valintoja. Sitä, olenko tehnyt elämässään oikeita ratkaisuja väärin perustein, vääriä ratkaisuja oikein perustein vai kenties typeriä ratkaisuja sattumanvaraisin perustein. Mene tiedä.

Elämässäni toistuu tahtomattani aika ajoin tilanne, jossa eräs tekemäni valinta muistuttaa itsestään. Olen yrittänyt lopettaa näitä muistutuksia ensin hyvällä, keskustelemalla järkevästi ja aikuisesti, yrittämällä ymmärtää, olemalla lempeä. Sitten pahalla, huutamalla, karjumalla, loukkaamalla ja vihaamalla. Lopulta vaikenemalla tyystin. Mikään ei auta. Rauhaan ei pääse, otetta ei irroteta.

Ja kun tällaisena päivänä, jolloin kaikki vastaantulijat kävelevät käsi kädessä jonkun toisen vastaantulijan kanssa, tarjotaan mahdollisuutta sujauttaa käsi taas toisen käteen, alkaa väkisinkin aprikoimaan. Muistelee hyviä asioita kuin kiireettömiä sunnuntaipäiviä, ajattelee rationaalisesti, käytännön kannalta ja taloudellisestikin. Miettii, ettei mikään nyt loppujen lopuksi niin kauhean kamalaa ollutkaan, ja jos hieman antaa periksi ja katsoo sormien välistä, niin kyllä kaikki oikeastaan näyttää melkein ehjältä ja hyvältä. Punnitsee yksin olemisen hyviä ja huonoja puolia, päätyy siihen, että huonoja on enemmän. Kiistelee itsensä kanssa siitä, onko täydellinen edes mahdollista ja jos ei ole, miksi siihen silloin kannattaisi pyrkiä.

Ja sitten ymmärtää, että kuitenkin kannattaa. Ettei pidä tyytyä puolikkaisiin eikä pidä katsoa sormien lävitse asioita, jotka ovat itselle liian merkityksellisiä. Eikä pidä unohtaa eikä antaa anteeksi, jos muistot ovat liian kipeitä tai loukkaus liian syvä.

Kristina Lugn on sanonut: "Rakkaus ei saa mitään aikaan ellei se toteudu tekoina." Ja minä en ärsyynny mistään niin kuin aikaansaamattomuudesta.

---------

Tänään soi The Commitmentsin soundtrackilta Destination Anywhere. "This old world ain't got no back door."

Sandaaliskandaali

Pidän junalla matkustamisesta. Vihaan VR:ää.

Valtion Rautatiet istutti minua eilen 50 minuuttia kylmällä aseman penkillä, koska junavaunujensa jarrut eivät kuulemma kestä viiden asteen pakkasta. Junamaatti sijoitti minut istumaan taas kerran lastenvaunuun, missä kaksi kirkuvaa sisarusta ja "äiti on vähän väsynyt" -tyyppinen äiti näyttelivät kovaäänistä kolmen hengen sosiodraamaa. Kouvolassa menetin hermoni ja vaihdoin vaunua. Jouduin ojasta allikkoon, koska summanmutikassa valitsemassani vaunussa vallitsi viiden asteen pakkanen, ehkä junan toimimattomien jarrujen tilanteen kompensoimiseksi. Olin Helsingissä tunnin myöhemmin kuin piti, mikä tarkoitti sitä, että palasin kotiin reippaasti maanantain puolella, mikä tarkoitti sitä, että yöunet jäivät perin lyhyiksi. Ajoin suutuspäissäni taksilla tornikamariin ja lähetin tänään laskun VR:lle. Odotan innolla, mitä VR vastaa.

Antipatiani VR:ää kohtaan eivät ainakaan lieventyneet tänään, kun yritin töiden jälkeen metsästää pääkaupunkimme urheiluvälineliikkeistä sellaisia sporttisandaaleja, jotka jalassa olisi mukava tallata eteläistä pallonpuoliskoa. Sellaisten valikoima on perin niukka näin helmikuussa. Sandaalittomuuteni taas johtuu myös välillisesti VR:stä: unohdin viime syksynä junaan matkatavarahyllylle kassin, missä oli musta Merrellin sandaalipari. Olin viimeinen, joka junavaunusta poistui. Huomasin unohdukseni samana iltana, tein asianmukaisen katoamisilmoituksen ja soittelin päivätolkulla löytötavaratoimistoon. Jopa matkustin varta vasten Vallilaan samaiseen toimistoon kyselemään sandaaliparkojeni perään. Yritykseni olivat kuitenkin tuloksettomia: käytetyt, hikiset, hiekkaiset ja kulahtaneet mutta kävelemiseen täydelliset sandaalit olivat iäksi kadonneet.

Korvaukseksi kaikesta VR:n taholta kärsimästäni pahasta ostin tänään yhdet tennarit, yhdet housut ja kaksi t-paitaa. Onpa ihanaa olla nainen.

---------

Tänään soi Egotripin Vuokses sun. Koska olen pohtinut tänään sellaistakin filosofista kysymystä, onko arvokasta tehdä jotain sellaista, mitä joku toinen haluaa, vaikka itse ei haluaisikaan. On kai se.

"Jäntevä tyttö, pitkähkö"

Kaikenlaiset vauva-asiat ovat sattuneesta syystä tällä hetkellä pinnalla suvussamme. Vauva-asioista innostuneena etsin käsiini oman neuvolakorttini 70-luvun puolivälistä. Olen ollut syntyessäni 3450 gramman painoinen ja 52-senttinen, saanut rintamaitoa 12 kuukautta ja puhunut sanoja 10 kuukauden ikäisenä. Toisella neuvolakäynnillä korttiin on kirjattu "hyväkuntoinen imeväinen". Esikouluikäisenä olen ollut jo "terve, vilkas tyttö."

Olin tänään haastateltavana ja valokuvattavana lehtijuttua varten. Ylähuulessani on megaluokan yskänrokko ja minulla on vähemmän esteettinen mutta viikon päästä alkavaa viidakkomatkailua silmälläpitäen erittäin käytännöllinen, erittäin lyhyt hiustyyli. Kuvattavana oleminen oli edellä mainituista syistä ikävää ja yleisestikin ottaen kiusallista. Tunsin oloni Susan Kuroseksi.

Illansuussa olin raivaamassa taas yhtä jakamatonta kuolinpesää ja löysin isovanhempieni makuuhuoneen seinältä valokuvan itsestäni ehkä nelivuotiaana. On kesä, minulla on lappuhaalarit ja tukka ponnarilla, istun pumppukaivon kannella ja katson mietteliäänä maahan. Kuva oli kaunis ja tyynen rauhallinen lapsi valokuvassa näyttää siltä, että tennarin nepparin tutkiminen ja kaivonkannella istuminen ovat juuri sillä hetkellä maailman olennaisimpia asioita.

Niin ne varmasti ovat olleetkin.

---------

Tänään soi Enigman Return to Innocence. "Don't be afraid to be weak, don't be too proud to be strong."

Jäniksen vuosi

Joskus, yhä, vieläkin.

Toivoisin, että vielä joskus istuisimme kahvilassa vastatusten ja puhuisimme. Kaiken selväksi. Kuulisin selityksen, saisin vastaukseni. En tiedä, onko sitä kahvilaa enää edes olemassa. Ei sen niin väliä. On muita kahviloita.

Mitään se ei tietenkään muuttaisi. Ei meistä koskaan tulisi sitä traditionaalista pariskuntaa, ei epätraditionaalistakaan. Ei meistä olisi ystäviksi edelleenkään, kavereita toinen toisillemme emme vieläkään osaisi olla. Minulla olisi omani, sinulla omasi, emmekä luultavasti edes haluaisi tietää niistä kummastakaan juuri mitään. Tekisimme vain sen ainoan, minkä osaisimme, ja katsoisimme vielä yhden hetken yhdessä taaksepäin. Emmehän me eteenpäin koskaan nähneetkään.

Kohtaamisista elämä koostuu. Pidemmistä ja lyhyemmistä. Toiset jättävät syvät jäljet, sinä ja minä vielä syvemmät. Vieläkin haluaisin tietää, miksi niin tapahtui. Oliko sinussa kuitenkin ja minussa silti sitä jotakin, vai katsoimmeko me toisissamme vain yhteiseen ikävään, joka olisi voinut heijastua takaisin kenen tahansa sopivasti kohdalle osuneen silmistä?

Ja jos tapaisimme, en tietenkään kuulisi selitystä enkä saisi vastauksiani. Senkin olen vuosien kuluessa oppinut hyväksymään. Näin on parempi, näin on hyvä.

Joskus silti kaipaan niitä lyhyitä hetkiä kun.

Yhä kysyn niitä samoja kysymyksiä vaikka.

Vieläkin.

Vuosipäivä

Jos etsii miestä, tulee pettymään, kun paljastuu, että löydetyssä yksilössä on poikaa reilusti yli puolet. Rakkausrunoista alkaa nähdä painajaisunia, viideltä aamulla huomaa kävelevänsä pitkin Helsinginkatua ja ajattelevansa itseään tainnoksiin - sellaisenakin kesäyönä, kun toinen kaipaa Laululiljaa ja toinen yrittää olla rikkomatta ensisijaisesti itseään.

Päiväkodin lapset eivät suostu lähtemään pois pihalta vaan ovat siellä taas vaikka niitä yrittäisi hätistää pois. Ei pysty nukkumaan kun sänky on tulessa, maailma pyörii ja Latviaankin eksyy. Ja radiorakkaus katoaa taivaalle aivan kuten ne ajatukset, mitä selän takana miettii vaikka kohdatessa kuinka hymyiltäisi.

Kun yhteiskunnan yksinäisin jätkä lupaa tehdä jotain silloin, kun kukaan muu ei siihen pysty, se tietää vain surua. Minä pyydän ettet aina huutaisi, sinä tiuskit ettet huutanutkaan, minä painan sinuun jälkeni ja hipsin katulampun alta tai grillijonosta vattupuskaan, sinä lohdutat mua vaikka uuvuttaa ja jaloissasi on pelkät hans...ikkaat.

Ja niin me oltiin Bonnie ja Clyde sekä Jekyll ja Hyde ja jos lyödään vielä kerran niin molemmat ihan varmasti tappaa toisensa. Vaikka me ei kuollakaan koskaan.

Kiitos meille meidän vuodesta.

---------

Tänään soi Olavi Uusivirran Kuningaskunta-elokuvaan tekemä kappale Ei oltu niinkuin muut. Koska ei olla oltu.

Kaikki mitä toivot on jo täällä

Kävin äsken toteamassa, että vilahdan Suden vuosi -elokuvassa. Vilahdusta on ulkopuolisen tosin täysin mahdoton huomata, joten ainakaan sen takia ei kannata elokuvaa mennä katsomaan. Ei ehkä muutenkaan, lukekaa mieluummin kirja. En ole samaa mieltä Nytin kriitikon kanssa, joka sanoi, että käsikirjoituksessa romaanin tarina on saanut jäntevyyttä ja rönsyjä on kadonnut. Minusta oli kadonnut myös sielu ja henki ja jäänyt kökködialogia, puisia henkilöhahmoja ja vähän helvetin monta kuvaa patsaista. Okei, kauniita kuvia, mutta jotenkin tyhjyyttään kolisevia silti.

Muita päivän saavutuksia: olen istunut koko päivän hallinnoimassa valtiota punaiset villasukat jalassa. Eduskunnassa menee kuulemma vielä huonommin, siellä täytyy käyttää pilkkihanskoja ja toppatakkia. Iloitkaa, veronmaksajat! Ainakaan rahojanne ei turhaan hassata julkisten rakennusten lämmityskustannuksiin.

---------

Tänään soi The Ordersin World Processing Evil. Kolkkoa musiikkia Suden vuosi -elokuvasta.

Veturi, taksi, valtamerilaiva

Elämä on ollut aika liikennevälinepainotteista viime päivinä.

Eilen oli dilemma nimeltä paperi, joka sijaitsi yhdessä paikassa ja johon piti saada kolmen kolmessa eri paikassa sijaitsevan ihmisen allekirjoitus. Klo 18 mennessä, ehdoton takaraja. Tilanne ratkaistiin seuraavasti:

Henkilö A matkusti junalla pisteeseen A, haki sieltä paperin, toi sen raitiovaunulla pisteeseen B ja kirjoitti siellä siihen nimensä. Ja poistui ratikalla ja junalla takaisin sinne, mistä oli tullutkin. Ilman paperia.

Tämän jälkeen henkilö B, joka oli odotellut paperia pisteessä B kuin pikajuoksija viestikapulaa stadionin takasuoralla, otti paperin haltuunsa. Sitten hän tilasi taksin ja ajoi sillä yli kuntarajojen pisteeseen C, jossa viisaudenhammasleikkaustoipilas C odotteli teekupposen ja runebergintortun kanssa. Teenjuonnin ohessa henkilö C allekirjoitti paperin, jonka jälkeen käytiin vielä tovi intensiivistä idänpolitiikkakeskustelua.

Idänpolitiikan tultua käsitellyksi henkilö C tilasi henkilölle B taksin, jonka oli määrä kuljettaa henkilö B nyt jo kahdella allekirjoituksella varustetun paperin kera takaisin armaan pääkaupunkimme ytimeen pisteeseen A. Muistutamme hajamielisiä lukijoita siitä, että paperi oli siis alunperin noudettu pisteestä A. Siellä henkilö D oli luvannut päivystää kolmatta allekirjoitusta varten kuuteen asti illalla. Matkaan tuli kuitenkin mutka, kun taksikuski totesi Länsiväylällä koko keskustan liikenteen olevan auttamattomasti jumissa Pitkänsillan bussikolarin takia. Pikainen tilannearvio ja salamannopeaa päätöksentekoa: taksi jätti henkilön B papereineen Ruoholahteen, josta henkilö B sekä paperi matkustivat metrolla keskustaan, ehtivät kuin ehtivätkin ajoissa takaisin pisteeseen A, paperiin ilmestyi kolmannen allekirjoituksen lisäksi myös leima, henkilö B matkusti raitiovaunulla Stockan herkun kautta kotiinsa, vaihtoi vaatteet ja jatkoi bussilla viettämään iloista elämää hyvin suoritetun työrupeaman jälkeen.

Tänään on puolestaan käytetty iltapuhde hyödyksi suunnittelemalla optimaalisinta reititystä matkalle Helsinki-Pietari-Krasnojarsk-
Irkutsk-Baikal-järvi-Ulaanbaatar-Peking-Helsinki. Hankalaa puuhaa, kun vuorokaudet menevät tuhansien kilometrien matkalla sekaisin ja kukaan ei ole selvillä siitä, mitkä ajat ovat Moskovan aikaa ja mitkä jotain aivan muuta. Hauskaa oli, joka tapauksessa, kunnes lauma huutavia naisia poistui tyrmistyksen vallassa tornikamarista.

Vaihtoehtoiset tulevaisuuteni aiheuttavat päänvaivaa muillekin kuin itselleni.

---------

Tänään soi siis Ultra Bra. "Ihmiset ajavat toisiaan toisten luo."

Väsynyt - ei onnellinen

Päästin tänään käsistäni jotain, mihin olen uhrannut suuresti aikaa ja ajatteluenergaa jo pidemmän aikaa. Oikea tapa suhtautua tällaisiin hetkiin olisi se, että taputtaisi itseään olalle hyvästä yrityksestä ja jäisi tyynin mielin odottamaan, mitä tuleman pitää. Nyt on kuitenkin väärä olo, pelokas ja tyhjyyttään koliseva.

Minulla on tällä hetkellä kaksi vaihtoehtoista tulevaisuutta. Molemmat niistä ovat itseni näköisiä ja molempiin sisältyy hyvää ja huonoa, kuten tulevaisuuksiin aina. Kahden kilpailevan tulevaisuuden kanssa eläminen on pidemmän päälle hiukan ristiriitaista, mutta varsinainen ongelma syntyy, kun alkaa haluta enemmän sitä tulevaisuutta, joka on epätodennäköisempi. Toni Wirtasta lainaten, ja hieman pessimistisesti, toivo on ensimmäinen askel tiellä pettymyksen.

Joka tapauksessa julkinenkin kiitos hänelle, joka oli korvaamattomana konkreeettisena apuna ja henkisenä kainalosauvana prosessin aikana. Sinä olet sellainen, ihan siinä lähellä.

---------

Nyt on siis Apulanta-kausi. Tänään soi Ei yhtään todistajaa. "Tehdään tästä voiton päivä, jäljet peitetään, ja huomenna on toisenlainen sää."

Tällaista on ehkä olla nuori

Ikä suhteutettuna elämäntapoihin -teema on näemmä lempilapseni. Tämänpäiväinenkin epistola käsittelee sitä. Äiti sanoi puhelimessa, että aikuiseen toimintaan ei kuulu se, että ruoka on vielä kaupassa kun itsellä on jo nälkä. Tuolla mittarilla mitattuna en ole ainakaan yhtään aikuinen.

Kävin eilen keskustelua baarissaluuhaamisesta eri ikäkausina. Totesimme keskustelukumppanin kanssa yksissä tuumin, että emme toivoisi näkevämme itseämme enää viisikymppisinä notkumassa jossain Onnelassa viikonloppuisin. Näimme hieman myöhemmin kolmekymppiset itsemme notkumassa jossain Lostarissa valomerkkiin asti, enkä ollut ihan varma siitä, oliko baariin jonottaminen räntäsateessa enää kolmekymppisellekään soveliasta ajanvietettä. Tai ylipäänsä kenellekään. Lienee kuitenkin pääasia, ettei tarvitse yksinään luuhata, notkua tai jonottaa.

Tänään liian lyhyistä yöunista kärsivänä olen keskittynyt kuuntelemaan musiikkia. Havaitsin jännittävän yhtäläisyyden Eppu Normaalin Elämän tarkoituksen ja PMMP:n Kesäkaverit-biisin välillä. Molemmissa juodaan viinaa hyvässä seurassa, Eput tosin keskittyvät enemmänkin tappelemaan krapulapeikkojen kanssa kun taas PMMP kesäkavereineen menee Hiltoniin aamiaiselle ja sanoo vain höh kun väki paheksuu pelti kiinni olemista. Mutta on niissä paljon samaakin.

Vaikka se filosofinen totuus, että elämämme tarkoitus lienee murheen karkoitus. Ja että tärkeää on pitää vierellään ihmisiä, joille voi sanoa, että ole siinä lähellä ja ymmärrä minua. Vaikka vähän isommillakin kirjaimilla, jos ei tahdo muuten mennä jakeluun.

---------

Tänään soi noiden edellä mainittujen lisäksi The Crashin Sugared, musiikkivideona. Teemu Brunila määkii mielestäni ärsyttävästi, mutta biisin hienous kestää jopa määkimisen. Videokin on klassikko.

Imartelu

Kuulkaa. Joskus melkein liikuttuu kyyneliin asti ja kokee itsensä ihan hirveän imarrelluksi sen takia, että pääsee ikään kuin sisäpiiriin. Sellaisten hauskojen, fiksujen, kivojen ja ihan sekopäisten ihmisten sisäpiiriin, johon ei oikeasti kuulu mutta sitten kuitenkin huomaa kuuluvansa, hangaround-jäsenenä. Tarkoituksena on siis järjestää get together -tilaisuus, johon minutkin kutsuttiin. Olin ensin hieman epäilevällä kannalla siksi, että tilaisuuden ajankohta ajoittuu kauan kaivatun lomani jälkimaininkeihin ja saatan olla vain varjo normaalista, kalpeasta ja stressaantuneesta itsestäni. Mutta kuka nyt voisi vastustaa tällaista kiusausta:

"Laura-dear, me pieksetään sut takaisin kalpeaksi, jos oot liikaa upean
ruskettunut ja rento."

Noin muuten illan tunnelma on aikalailla se, että tukiryhmä paikalle ja heti, tulevaisuuteni on vaakalaudalla.

---------

Tänään soi No Doubtin Tragic Kingdom -levy. Auttaa tyttöenergiavajeeseen.

Viili

Scandinavian Music Groupin Onnellinen nainen -biisissä lauletaan näin:

"syön silloin kun tulee nälkä
yleensä aina samaa"

Harvinaisen totta ainakin tässä yhden hengen taloudessa. Varsinkin se yleensä aina samaa -kohta. Minulla on kieltämättä taipumus addiktoitua yhteen asiaan kerrallaan, eli syödä kausiluontoisesti vaikkapa pelkkää ranskanleipää ja Rainbow-vanukkaita, niinkuin toissa viikolla. Tai uuden hyvän biisin löydettyäni kuunnella sitä tuhat kertaa peräkkäin, mutta se on kyllä sukuvika koska pikkuveli tekee sitä samaa. Toistaiseksi se on ollut myös kaikkein näppärin tapa ajaa kulloinenkin poikaystävä hulluuden partaalle.

Mutta varsinainen pointti oli siis se, että yleensä kaupasta tulee ostettua täsmälleen samoja juttuja. Samaa juustoa, samaa leipää, samaa makkaraa tai kinkkua, samoja thaikuutioita.

Olen palannut tänään takaisin työelämään, mutta kun olin viikko sitten sairaimmillani, olin hoidossa ystäväni luona. Tämä kahden päivän visiitti oli suorastaan tajunnanräjäyttävä uusien ruokatuttavuuksien muodossa. Mainitsemisen arvoisia ovat ainakin Ristiinan porkkanat (vaviskaa, kilpailijat), en-muista-minkä-merkkiset vaniljavanukkaat (hyvin vähän kaloreita, maistuu silti hyvältä) ja Rosvopaisti (täydellinen 170 gramman leikkelepakkauskoko vanhapiikatalouksiin).

Tuorein löytöni on viili. Ennen minua äklötti se venyvä, viruva osuus, mikä on purkissa lohkeavan pintakerroksen alla. Nykyään se on hyvää. Niin hyvää, että voisin syödä pelkästään viiliä aamusta iltaan.

---------

Tänään soi Antti Tuisku. Vaikka sen keikka jääkin terveydellisistä syistä tänään väliin. Tai siis juuri siksi.