Sandaaliskandaali
Pidän junalla matkustamisesta. Vihaan VR:ää.
Valtion Rautatiet istutti minua eilen 50 minuuttia kylmällä aseman penkillä, koska junavaunujensa jarrut eivät kuulemma kestä viiden asteen pakkasta. Junamaatti sijoitti minut istumaan taas kerran lastenvaunuun, missä kaksi kirkuvaa sisarusta ja "äiti on vähän väsynyt" -tyyppinen äiti näyttelivät kovaäänistä kolmen hengen sosiodraamaa. Kouvolassa menetin hermoni ja vaihdoin vaunua. Jouduin ojasta allikkoon, koska summanmutikassa valitsemassani vaunussa vallitsi viiden asteen pakkanen, ehkä junan toimimattomien jarrujen tilanteen kompensoimiseksi. Olin Helsingissä tunnin myöhemmin kuin piti, mikä tarkoitti sitä, että palasin kotiin reippaasti maanantain puolella, mikä tarkoitti sitä, että yöunet jäivät perin lyhyiksi. Ajoin suutuspäissäni taksilla tornikamariin ja lähetin tänään laskun VR:lle. Odotan innolla, mitä VR vastaa.
Antipatiani VR:ää kohtaan eivät ainakaan lieventyneet tänään, kun yritin töiden jälkeen metsästää pääkaupunkimme urheiluvälineliikkeistä sellaisia sporttisandaaleja, jotka jalassa olisi mukava tallata eteläistä pallonpuoliskoa. Sellaisten valikoima on perin niukka näin helmikuussa. Sandaalittomuuteni taas johtuu myös välillisesti VR:stä: unohdin viime syksynä junaan matkatavarahyllylle kassin, missä oli musta Merrellin sandaalipari. Olin viimeinen, joka junavaunusta poistui. Huomasin unohdukseni samana iltana, tein asianmukaisen katoamisilmoituksen ja soittelin päivätolkulla löytötavaratoimistoon. Jopa matkustin varta vasten Vallilaan samaiseen toimistoon kyselemään sandaaliparkojeni perään. Yritykseni olivat kuitenkin tuloksettomia: käytetyt, hikiset, hiekkaiset ja kulahtaneet mutta kävelemiseen täydelliset sandaalit olivat iäksi kadonneet.
Korvaukseksi kaikesta VR:n taholta kärsimästäni pahasta ostin tänään yhdet tennarit, yhdet housut ja kaksi t-paitaa. Onpa ihanaa olla nainen.
---------
Tänään soi Egotripin Vuokses sun. Koska olen pohtinut tänään sellaistakin filosofista kysymystä, onko arvokasta tehdä jotain sellaista, mitä joku toinen haluaa, vaikka itse ei haluaisikaan. On kai se.
Valtion Rautatiet istutti minua eilen 50 minuuttia kylmällä aseman penkillä, koska junavaunujensa jarrut eivät kuulemma kestä viiden asteen pakkasta. Junamaatti sijoitti minut istumaan taas kerran lastenvaunuun, missä kaksi kirkuvaa sisarusta ja "äiti on vähän väsynyt" -tyyppinen äiti näyttelivät kovaäänistä kolmen hengen sosiodraamaa. Kouvolassa menetin hermoni ja vaihdoin vaunua. Jouduin ojasta allikkoon, koska summanmutikassa valitsemassani vaunussa vallitsi viiden asteen pakkanen, ehkä junan toimimattomien jarrujen tilanteen kompensoimiseksi. Olin Helsingissä tunnin myöhemmin kuin piti, mikä tarkoitti sitä, että palasin kotiin reippaasti maanantain puolella, mikä tarkoitti sitä, että yöunet jäivät perin lyhyiksi. Ajoin suutuspäissäni taksilla tornikamariin ja lähetin tänään laskun VR:lle. Odotan innolla, mitä VR vastaa.
Antipatiani VR:ää kohtaan eivät ainakaan lieventyneet tänään, kun yritin töiden jälkeen metsästää pääkaupunkimme urheiluvälineliikkeistä sellaisia sporttisandaaleja, jotka jalassa olisi mukava tallata eteläistä pallonpuoliskoa. Sellaisten valikoima on perin niukka näin helmikuussa. Sandaalittomuuteni taas johtuu myös välillisesti VR:stä: unohdin viime syksynä junaan matkatavarahyllylle kassin, missä oli musta Merrellin sandaalipari. Olin viimeinen, joka junavaunusta poistui. Huomasin unohdukseni samana iltana, tein asianmukaisen katoamisilmoituksen ja soittelin päivätolkulla löytötavaratoimistoon. Jopa matkustin varta vasten Vallilaan samaiseen toimistoon kyselemään sandaaliparkojeni perään. Yritykseni olivat kuitenkin tuloksettomia: käytetyt, hikiset, hiekkaiset ja kulahtaneet mutta kävelemiseen täydelliset sandaalit olivat iäksi kadonneet.
Korvaukseksi kaikesta VR:n taholta kärsimästäni pahasta ostin tänään yhdet tennarit, yhdet housut ja kaksi t-paitaa. Onpa ihanaa olla nainen.
---------
Tänään soi Egotripin Vuokses sun. Koska olen pohtinut tänään sellaistakin filosofista kysymystä, onko arvokasta tehdä jotain sellaista, mitä joku toinen haluaa, vaikka itse ei haluaisikaan. On kai se.
Tornikamarista tarinoi Laurakaisa | 21:18
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home