~Tornikamarin tarinoita~

Aristokraattisen tasokkaan, suulaan ja vihaisen naisen kertomuksia satavuotiaan kivitalon viidennestä kerroksesta.

Nimi: Laurakaisa
Sijainti: Helsinki, Finland


Vaimo, tytär, isosisko ja täti. Karjalainen. Stadilainen. Kesämökkiläinen. Aikuiskokelas.

Asiantuntija - loistava titteli ihmiselle, joka ei osaa eikä ainakaan halua olla koskaan väärässä.

Maailmaa on parasta määritellä kirjoittamalla ja naisella on oltava oma huone.

perjantaina, helmikuuta 02, 2007

Imartelu

Kuulkaa. Joskus melkein liikuttuu kyyneliin asti ja kokee itsensä ihan hirveän imarrelluksi sen takia, että pääsee ikään kuin sisäpiiriin. Sellaisten hauskojen, fiksujen, kivojen ja ihan sekopäisten ihmisten sisäpiiriin, johon ei oikeasti kuulu mutta sitten kuitenkin huomaa kuuluvansa, hangaround-jäsenenä. Tarkoituksena on siis järjestää get together -tilaisuus, johon minutkin kutsuttiin. Olin ensin hieman epäilevällä kannalla siksi, että tilaisuuden ajankohta ajoittuu kauan kaivatun lomani jälkimaininkeihin ja saatan olla vain varjo normaalista, kalpeasta ja stressaantuneesta itsestäni. Mutta kuka nyt voisi vastustaa tällaista kiusausta:

"Laura-dear, me pieksetään sut takaisin kalpeaksi, jos oot liikaa upean
ruskettunut ja rento."

Noin muuten illan tunnelma on aikalailla se, että tukiryhmä paikalle ja heti, tulevaisuuteni on vaakalaudalla.

---------

Tänään soi No Doubtin Tragic Kingdom -levy. Auttaa tyttöenergiavajeeseen.