Kuopassa

Lähtö-sellaisessa.

Löysin rantein elämään suhtautuminen ja hetkeen tarttuminen ovat niitä kotiläksyjä, joita olen yrittänyt viime vuodet opetella. Annan itselleni kiittävän arvosanan siitä, että eilen, kun olisi ehkä pitänyt ja jopa kannattanutkin valmistautua huomenna alkavaan Siperia-turneeseen, makasin Hangossa rantakalliolla ja katselin joutsenia.

Eilisen ohjelmassa myös Fiskars ja pulahdus Korpilampeen. Tänään olen haahuillut epätietoisena ympäri Helsinkiä ja miettinyt, että eväät pitäisi ostaa. Eksynyt Pakilaan. Kävellyt pitkin Mannerheimintietä ja ikävöinyt jo nyt tätä kaupunkia, jossa tulen viettämään enää kolmisen viikkoa.

Aikakausien rajalla on aina vähän yksinäinen ja turvaton olo. Onneksi on puhelin, joka soi silloin, kun sitä eniten tarvitsee.

Seuraavat kolme viikkoa suosittelen tornikamarin sijasta seuraamaan tätä. Voi olla, että päivitelläänkin, jos internetti osuu kohdalle.

---------

Tänään soi Petri Laaksosen Minä toivoisin niin, missä on Edu Kettusen kaunis teksti. Hiukan kaikkea vailla.

En oo koskaan

Näppäilin tänään klo 17.39 kulunvalvontalaitteeseen seuraavat koodit: LOMA ja ULOS.

En ole koskaan aikaisemmin lähtenyt mistään työpaikasta palkalliselle kolmen viikon kesälomalle. Tänään lähdin. Tuntui aika siistiltä, varsinkin kun normaali paikaltapoistumiskaaos ei jäänyt vellomaan tunkkaiseen työhuoneeseeni vaan pöytä oli puhdas, paperit olivat järjestyksessä, kaikkiin sähköposteihin oli vastattu, puolivalmiit projektit delegoitu sijaisille tai esihenkilölle ja vielä luvattu pyhästi jälkimmäiselle tulla ehjänä takaisin. Kaikkien akkainlehtien lomallelähtöohjeiden mukainen suoritus. Lounas tosin ehti tulla syödyksi vasta noin kello 18.

Viikonloppu aikaa pakata, hankkia puuttuvat tarvikkeet ja eväät ja yrittää tajuta, että maanantaiaamuna on lähdössä tekemään jotain sellaista, mikä luultavasti tehdään vain kerran elämässä. Siperia, täältä tullaan.

Lopuksi sitaatti päivän parhaasta puhelusta: "Mä oon parantanut tänään yksitoista varsinaissuomalaista." Maailma on kiistatta parempi paikka kuin eilen. Ainakin jos varsinaissuomalaisilta kysytään.

---------

Tänään soi hölmö mutta hyväntuulinen kesäkappale, Jaarli Padingtonin Tosi tarkoituksella. Hip hei.

Latvialainen vasara ja suomalainen kesä

Kesällä voi tehdä myös asioita niin kiivaaseen tahtiin, että blogin päivitys tahtoo jäädä unholaan.

Terveiset siis jälleen kerran Latviasta, rakkaat lukijani. Alan olla suvereeni Riian kaupunkiopas, mikä tuli jälleen kerran todistettua. Tuli todistettua myös se, että maailma on kovin pieni paikka kun tuttuja ihmisiä riittää sen joka kolkalle.

Minulla ei missään tapauksessa olisi ollut rahaa, aikaa eikä energiaa matkustaa pitkäksi viikonlopuksi Riikaan. Lentoliput maksoivat kuitenkin vaatimattomat 44 euroa, aikaa on kaikkeen siihen, mihin sen on tarpeellista riittää ja energiavarannot vain latautuivat kun pääsi hetkeksi hengähtämään oman elämän hektisestä pyörityksestä, olemaan kaikessa rauhassa turisti ja seuraamaan silmät ymmyrkäisinä toisten hektistä elämää. Jurmala oli edelleen paikoista paras, mutta Riiasta löytyi hellyyttävän raitiovaunumatkan päästä myös metsäpuisto ja järven ranta. Uin meressä ja järvessä, luin Tuomas Vimman kirjan, valvoin ja nukuin myöhään. Olin onnellinen kahden ihmisen silminnähtävästä onnesta. Olin onnellinen omastanikin.

Riian matkan jälkeen olen uinut Stadikalla, puistojumpannut, pelannut Trivial Pursuitia KOM-ravintolassa, syönyt iltapalaa kahdeltatoista yöllä, jäätelöä Kaivarin rannassa, lounasta vankilassa. Jättänyt sängyn aamuisin petaamatta ja suunnitellut tulevaisuutta. Valinnut muuttofirman, vaihtanut kiinteistönvälittäjää, laskenut, kuinka monilla pikkuhousuilla pärjää kaksi viikkoa kestävällä junamatkalla. Aloittanut projektin. Lopetellut toista.

Miettinyt paljon sitä, ettei kukaan voi tulla kertomaan, miten minun kuuluisi tätä elämääni elää. Päättänyt, että elän juuri niin kuin itsestä hyvältä tuntuu.

Itsestä tuntuu hyvältä.

---------

Tänään soi Chris Cornellin Can't change me. Muisto jostain kaukaa 90-luvulta.

Vuodenaikamaku

Kesällä voi tehdä asioita, joita talvella ei voi. Kesäasiat tuntuvat jostain syystä talviasioita hauskemmilta, ainakin juuri nyt. Helsinki, kuten kaikki muutkin maailman kaupungit, on kiva kesäkaupunki.

Kesällä voi käydä puistojumpassa, hyppiä aurinkoisessa Kaivarissa sinisen taivaan alla kymmenien muiden Friskis&Svettisläisten kanssa, saada muurahaisia housuihin vatsalihasliikkeitä tehdessään ja unohtaa hikiset ja tunkkaiset jumppasalit moneksi kuukaudeksi. Voi vastata työkaverikaverin "minne lounaalle tänään" -tekstiviestiin yhdellä sanalla: "pusikkoon", käydä ostamassa Alepasta eväät ja mennä merenrantaan lasten kiipeilytelineen päälle syömään tonnikalasalaattia puisella purkkijäätelötikulla, paistattamaan päivää ja puhumaan elämän totuuksista. Ajella fillarilla pitkin mukulakivikatuja ja juuttua polkupyöräruuhkaan Mannerheimintiellä. Voi ruokkia nälkäisen miehen uusilla perunoilla ja sillikaviaarilla, tarjota sille jälkiruuaksi Kauppatorilta ostettuja mansikoita ja katsella lämpimien tunteiden vallassa kättä poskeen nojaten miten se syö. Mennä illalla uimastadikalle, kauhoa mummoja väistellen kilometrin verran allasta ilta-auringon paisteessa. Lohduttautua sillä, että Moskovassakin on maauimaloita.

Aina käy näin: kesä onnistuu yllättämään. Nyt se on täällä, vaikka naulakossa roikkuvat vielä talvitakit.

---------

Tänään soi Kesäillan valssi Laurakaisan omana pianosovituksena.

Merry-go-round

Uranaisen elämää Moskovassa. Omakotitalo Vantaalla. Stadilaissinkun pyöränkorjausiltapäivä. ETYJ-missio Georgiassa. Taas omakotitalo, kaikista maailman paikoista Suomen Turussa.

Olo on tänään ollut kuin karusellissa. Silmien ohi vilahtelee vaihtoehtoisia elämiä, joista pitäisi valita oma ja sopiva. Saisiko kaikki vaihtoehdot valita peräkkäin? Voisiko omakotitalon rakentaa Tbilisiin tai vaihtaa fillariin satulan Punaisella torilla? Voisiko tämän pyörityksen pysäyttää hetkeksi, niin ehtisi edes tutkailla rauhassa kaikkia vaihtoehtoja? Vai voisiko tätä jatkaa sittenkin ikuisesti, ettei koskaan tarvitsisi pysähtyä eikä valita mitään ainakaan lopulliseen viittaavaa?

Yrjöttää.

---------

Tänään soi YUP:n Varjoleikit: "Onko tämä onnen karuselli, vai aavejuna, jossa kaikki ei ole kunnossa?"

Tallinnan takapihat

Ihmiset matkailevat nykyisin hyvin paljon hyvin eksoottisissa kohteissa. Heille, jotka ovat nähneet jo kaiken - Siperiaa ja sademetsiä myöten - Laurakaisan matkatoimisto suosittelee eksklusiivista elämysmatkaa Tallinnan takapihoille.

Oikeasti tosin vain eksyttiin hetkeksi satamasta lähdettyä, mutta aika monta aika roskaista Euroopan Unionin takapihaa osui silti reitin varrelle.

Tässä resepti oivaan tuuliseen kesäpäivään Tallinnassa: Kadriorgin puiston kautta aamukahville Kumuun, jossa emme tutustuneet muihin taideteoksiin kuin aulaan sijoitettuun tirisevään lossiin. Sitten meren rantaan, missä hiekkaa meni varpaiden väliin vaikka jalassa oli tennarit ja sukat. Sieltä ratikalla-vaiko-ei -pohdintojen saattelemana maleksien takaisin keskustaan, terassiolutta, juustoa ja valkosipulileipää. Toompealle kiipeäminen, pakollinen kirkkokäynti, sen jälkeen Tallinnan ainoassa tuulettomassa nurkkauksessa lekottelua, auringonpaistetta ja jotenkin vaan sellainen olo että tässä hetkessä on osapuilleen kaikki se, mitä on kaivannut. Päivällinen georgialaisessa ravintolassa vailla kiirettä mihinkään, maleksintaa takaisin laivalle ja lahden yli kotiin.

Hyvä päivä.

Ja sellainen oli lievästä aamupäiväangstista huolimatta tämäkin. Tampereen pojat sijaiskärsivät tuskaisesta aamusta ja aamiaistreffit jäivät siksi väliin. Päivä, olo ja fiilis paranivat loppua kohden huomattavasti, sain Viikkarin terminaalissa makuupussin äitiltä Siperiaan lähtöä varten, muutkin äidit osoittivat tahoillaan kollektiivista ymmärrystä ja pitkämielisyyttä toilailevia lapsiaan kohtaan, ja illalla tapasin vielä pitkästä aikaa Jiin Espan puistossa. Nurtsilla istuskellessa ja jäätelöä syödessä tuli jälleen kerran pakottava tarve todeta, että kyllä kaikesta yleensä aina hyvä tulee. Vaikka Serbia voittikin futismatsin, Cafe Mockba oli kiinni ja Koffin Indian-olut maistui yhdysvaltalaiselle vetisyydelle.

---------

Tänään soi itseoikeutetusti Keban Kesä Espalla. Koska tänään tuli ensimmäistä kertaa ehkä ikinä sellainen olo, että olisi parempi jäädä kuin lähteä.

Toivo elää

Matkalaukkuinsidentti jatkuu.

Soitin, ensin noin vuorokauden ajan laukkushokista toivuttuani, laukun myyneelle taholle eli keskustan Sokokseen. Asiani otettiin vakavasti, kimitystäni kuunneltiin kärsivällisesti, lopulta annettiin tuoteryhmävastaavan nimi ja kerrottiin, koska hän on paikalla. Mikä tapahtui seuraavana päivänä. Kiikutin laukun torstaina töiden jälkeen Sokkarille vain kuullakseni, että tuoteryhmävastaava oli juuri poistunut ruokatauolle, mikä toki hänelle suotakoon. Laukku jäi kauppaan puhelinnumeroni kera odottelemaan kohtalonsa ratkeamista.

Tapahtui tänään: Ystävällinen, reipas matkalaukkuihminen soitti ja kertoi, että proletariaatti yritti nyt kyllä kusettaa maksavaa asiakasta ja Samsonitella on kuin onkin varastossa renkaita rengasrikkoisten, puolen vuoden ikäisten matkalaukkujen korjaamiseksi. Lisäksi rengasrikko näytti siltä, että varsinkin oikeanpuoleisessa alkuperäisessä pyörässä oli jo lähtökohtaisesti ollut joku vika, sillä se oli kulunut kummasti viistoon. Vararenkaat oli tilattu jo Belgiasta Sokokseen ja vaihto-operaatio luvattiin suorittaa siellä. Ongelman muodosti enää takuutodistus. Olen suorittanut viime viikkoina tornikamarissa papereiden uudelleenjärjestelyä Moskovaan muuttoa silmälläpitäen ja epäilin, että matkalaukun takuutodistus sijaitsisi tällä hetkellä hukka-nimisessä paikassa. Ystävällinen Sokoksen matkalaukkuihminen sanoi tarkistavansa, kuinka krusaalia todistuksen puuttuminen on, soitti hetkisen kuluttua takaisin ja ilmoitti, että Samsoniten matkalaukuissa on joku mystinen mikrosiru, josta saa tietoa laukun valmistusajankohdasta, ja tämä tieto riitti siihen, että laukku on takuun piiriin kuuluvaa ikäluokkaa.

Hurraa. Enää pitäisi ratkaista dilemma nimeltä ensi viikolla Riikaan matkalaukutta. Ja ehkä vielä vähän toivoa, että Belgiasta saapuvat renkaat todella saapuvat, ja että ne ovat lisäksi punaiseen laukkuuni sopivat. Lupaan raportoida.

Tämä kertomus vain siksi, että matkalaukkutarinani kiinnostaa muitakin kuin tornikamarin vieraita.

---------

Tänään soi Vicky Rostin Sata Salamaa. Se, missä Toivo jäljelle jää. Hymyilyttävä ajatus.