Toivo elää

Matkalaukkuinsidentti jatkuu.

Soitin, ensin noin vuorokauden ajan laukkushokista toivuttuani, laukun myyneelle taholle eli keskustan Sokokseen. Asiani otettiin vakavasti, kimitystäni kuunneltiin kärsivällisesti, lopulta annettiin tuoteryhmävastaavan nimi ja kerrottiin, koska hän on paikalla. Mikä tapahtui seuraavana päivänä. Kiikutin laukun torstaina töiden jälkeen Sokkarille vain kuullakseni, että tuoteryhmävastaava oli juuri poistunut ruokatauolle, mikä toki hänelle suotakoon. Laukku jäi kauppaan puhelinnumeroni kera odottelemaan kohtalonsa ratkeamista.

Tapahtui tänään: Ystävällinen, reipas matkalaukkuihminen soitti ja kertoi, että proletariaatti yritti nyt kyllä kusettaa maksavaa asiakasta ja Samsonitella on kuin onkin varastossa renkaita rengasrikkoisten, puolen vuoden ikäisten matkalaukkujen korjaamiseksi. Lisäksi rengasrikko näytti siltä, että varsinkin oikeanpuoleisessa alkuperäisessä pyörässä oli jo lähtökohtaisesti ollut joku vika, sillä se oli kulunut kummasti viistoon. Vararenkaat oli tilattu jo Belgiasta Sokokseen ja vaihto-operaatio luvattiin suorittaa siellä. Ongelman muodosti enää takuutodistus. Olen suorittanut viime viikkoina tornikamarissa papereiden uudelleenjärjestelyä Moskovaan muuttoa silmälläpitäen ja epäilin, että matkalaukun takuutodistus sijaitsisi tällä hetkellä hukka-nimisessä paikassa. Ystävällinen Sokoksen matkalaukkuihminen sanoi tarkistavansa, kuinka krusaalia todistuksen puuttuminen on, soitti hetkisen kuluttua takaisin ja ilmoitti, että Samsoniten matkalaukuissa on joku mystinen mikrosiru, josta saa tietoa laukun valmistusajankohdasta, ja tämä tieto riitti siihen, että laukku on takuun piiriin kuuluvaa ikäluokkaa.

Hurraa. Enää pitäisi ratkaista dilemma nimeltä ensi viikolla Riikaan matkalaukutta. Ja ehkä vielä vähän toivoa, että Belgiasta saapuvat renkaat todella saapuvat, ja että ne ovat lisäksi punaiseen laukkuuni sopivat. Lupaan raportoida.

Tämä kertomus vain siksi, että matkalaukkutarinani kiinnostaa muitakin kuin tornikamarin vieraita.

---------

Tänään soi Vicky Rostin Sata Salamaa. Se, missä Toivo jäljelle jää. Hymyilyttävä ajatus.