Tallinnan takapihat
Ihmiset matkailevat nykyisin hyvin paljon hyvin eksoottisissa kohteissa. Heille, jotka ovat nähneet jo kaiken - Siperiaa ja sademetsiä myöten - Laurakaisan matkatoimisto suosittelee eksklusiivista elämysmatkaa Tallinnan takapihoille.
Oikeasti tosin vain eksyttiin hetkeksi satamasta lähdettyä, mutta aika monta aika roskaista Euroopan Unionin takapihaa osui silti reitin varrelle.
Tässä resepti oivaan tuuliseen kesäpäivään Tallinnassa: Kadriorgin puiston kautta aamukahville Kumuun, jossa emme tutustuneet muihin taideteoksiin kuin aulaan sijoitettuun tirisevään lossiin. Sitten meren rantaan, missä hiekkaa meni varpaiden väliin vaikka jalassa oli tennarit ja sukat. Sieltä ratikalla-vaiko-ei -pohdintojen saattelemana maleksien takaisin keskustaan, terassiolutta, juustoa ja valkosipulileipää. Toompealle kiipeäminen, pakollinen kirkkokäynti, sen jälkeen Tallinnan ainoassa tuulettomassa nurkkauksessa lekottelua, auringonpaistetta ja jotenkin vaan sellainen olo että tässä hetkessä on osapuilleen kaikki se, mitä on kaivannut. Päivällinen georgialaisessa ravintolassa vailla kiirettä mihinkään, maleksintaa takaisin laivalle ja lahden yli kotiin.
Hyvä päivä.
Ja sellainen oli lievästä aamupäiväangstista huolimatta tämäkin. Tampereen pojat sijaiskärsivät tuskaisesta aamusta ja aamiaistreffit jäivät siksi väliin. Päivä, olo ja fiilis paranivat loppua kohden huomattavasti, sain Viikkarin terminaalissa makuupussin äitiltä Siperiaan lähtöä varten, muutkin äidit osoittivat tahoillaan kollektiivista ymmärrystä ja pitkämielisyyttä toilailevia lapsiaan kohtaan, ja illalla tapasin vielä pitkästä aikaa Jiin Espan puistossa. Nurtsilla istuskellessa ja jäätelöä syödessä tuli jälleen kerran pakottava tarve todeta, että kyllä kaikesta yleensä aina hyvä tulee. Vaikka Serbia voittikin futismatsin, Cafe Mockba oli kiinni ja Koffin Indian-olut maistui yhdysvaltalaiselle vetisyydelle.
---------
Tänään soi itseoikeutetusti Keban Kesä Espalla. Koska tänään tuli ensimmäistä kertaa ehkä ikinä sellainen olo, että olisi parempi jäädä kuin lähteä.
Oikeasti tosin vain eksyttiin hetkeksi satamasta lähdettyä, mutta aika monta aika roskaista Euroopan Unionin takapihaa osui silti reitin varrelle.
Tässä resepti oivaan tuuliseen kesäpäivään Tallinnassa: Kadriorgin puiston kautta aamukahville Kumuun, jossa emme tutustuneet muihin taideteoksiin kuin aulaan sijoitettuun tirisevään lossiin. Sitten meren rantaan, missä hiekkaa meni varpaiden väliin vaikka jalassa oli tennarit ja sukat. Sieltä ratikalla-vaiko-ei -pohdintojen saattelemana maleksien takaisin keskustaan, terassiolutta, juustoa ja valkosipulileipää. Toompealle kiipeäminen, pakollinen kirkkokäynti, sen jälkeen Tallinnan ainoassa tuulettomassa nurkkauksessa lekottelua, auringonpaistetta ja jotenkin vaan sellainen olo että tässä hetkessä on osapuilleen kaikki se, mitä on kaivannut. Päivällinen georgialaisessa ravintolassa vailla kiirettä mihinkään, maleksintaa takaisin laivalle ja lahden yli kotiin.
Hyvä päivä.
Ja sellainen oli lievästä aamupäiväangstista huolimatta tämäkin. Tampereen pojat sijaiskärsivät tuskaisesta aamusta ja aamiaistreffit jäivät siksi väliin. Päivä, olo ja fiilis paranivat loppua kohden huomattavasti, sain Viikkarin terminaalissa makuupussin äitiltä Siperiaan lähtöä varten, muutkin äidit osoittivat tahoillaan kollektiivista ymmärrystä ja pitkämielisyyttä toilailevia lapsiaan kohtaan, ja illalla tapasin vielä pitkästä aikaa Jiin Espan puistossa. Nurtsilla istuskellessa ja jäätelöä syödessä tuli jälleen kerran pakottava tarve todeta, että kyllä kaikesta yleensä aina hyvä tulee. Vaikka Serbia voittikin futismatsin, Cafe Mockba oli kiinni ja Koffin Indian-olut maistui yhdysvaltalaiselle vetisyydelle.
---------
Tänään soi itseoikeutetusti Keban Kesä Espalla. Koska tänään tuli ensimmäistä kertaa ehkä ikinä sellainen olo, että olisi parempi jäädä kuin lähteä.
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home