Latvialainen vasara ja suomalainen kesä

Kesällä voi tehdä myös asioita niin kiivaaseen tahtiin, että blogin päivitys tahtoo jäädä unholaan.

Terveiset siis jälleen kerran Latviasta, rakkaat lukijani. Alan olla suvereeni Riian kaupunkiopas, mikä tuli jälleen kerran todistettua. Tuli todistettua myös se, että maailma on kovin pieni paikka kun tuttuja ihmisiä riittää sen joka kolkalle.

Minulla ei missään tapauksessa olisi ollut rahaa, aikaa eikä energiaa matkustaa pitkäksi viikonlopuksi Riikaan. Lentoliput maksoivat kuitenkin vaatimattomat 44 euroa, aikaa on kaikkeen siihen, mihin sen on tarpeellista riittää ja energiavarannot vain latautuivat kun pääsi hetkeksi hengähtämään oman elämän hektisestä pyörityksestä, olemaan kaikessa rauhassa turisti ja seuraamaan silmät ymmyrkäisinä toisten hektistä elämää. Jurmala oli edelleen paikoista paras, mutta Riiasta löytyi hellyyttävän raitiovaunumatkan päästä myös metsäpuisto ja järven ranta. Uin meressä ja järvessä, luin Tuomas Vimman kirjan, valvoin ja nukuin myöhään. Olin onnellinen kahden ihmisen silminnähtävästä onnesta. Olin onnellinen omastanikin.

Riian matkan jälkeen olen uinut Stadikalla, puistojumpannut, pelannut Trivial Pursuitia KOM-ravintolassa, syönyt iltapalaa kahdeltatoista yöllä, jäätelöä Kaivarin rannassa, lounasta vankilassa. Jättänyt sängyn aamuisin petaamatta ja suunnitellut tulevaisuutta. Valinnut muuttofirman, vaihtanut kiinteistönvälittäjää, laskenut, kuinka monilla pikkuhousuilla pärjää kaksi viikkoa kestävällä junamatkalla. Aloittanut projektin. Lopetellut toista.

Miettinyt paljon sitä, ettei kukaan voi tulla kertomaan, miten minun kuuluisi tätä elämääni elää. Päättänyt, että elän juuri niin kuin itsestä hyvältä tuntuu.

Itsestä tuntuu hyvältä.

---------

Tänään soi Chris Cornellin Can't change me. Muisto jostain kaukaa 90-luvulta.