~Tornikamarin tarinoita~

Aristokraattisen tasokkaan, suulaan ja vihaisen naisen kertomuksia satavuotiaan kivitalon viidennestä kerroksesta.

Nimi: Laurakaisa
Sijainti: Helsinki, Finland


Vaimo, tytär, isosisko ja täti. Karjalainen. Stadilainen. Kesämökkiläinen. Aikuiskokelas.

Asiantuntija - loistava titteli ihmiselle, joka ei osaa eikä ainakaan halua olla koskaan väärässä.

Maailmaa on parasta määritellä kirjoittamalla ja naisella on oltava oma huone.

keskiviikkona, tammikuuta 31, 2007

Ytimessä

Sängynjalkaan sidottuna oleminen ei ole itse asiassa hullumpaa, kun on koko ajan yhteydessä ulkomaailmaan internetitse. Olen kokenut tänäänkin olevani suorastaan tapahtumien keskipisteessä. Tässä valikoituja otoksia:

- Tapani Kansa ajoi maansiirtokoneella mäyräkoiran yli.

- Mäyräkoira kuoli.

- Kirkakin kuoli.

- Myöhemmin kävi ilmi, että kyseessä oli painajaisuni, joten mäyräkoira ei kuollutkaan. Kirka sen sijaan kuoli oikeasti.

- Sauli Niinistö haahuli ihmisten työpaikalla ilman, että kukaan tiesi syytä tälle haahuilulle, muttei kuitenkaan antautunut halattavaksi.

- Nimeltämainitsematon rusakko katkoi kahleensa ja pakenee nyt jossakin päin Savoa. Tiettävästi kukaan ei halunnut halata rusakkoa. Yksi ilmoitti haluavansa kyllä hauduttaa rusakkoa.

- Nimeltämainitsematon vakuutusyhtiö ei suostunut korvaamaan festarireissulla repusta varastettua 9,40 euron hintaista yhden tähden jallupulloa, vaikka vahinkoilmoituksessa vakuutettiin, että alkoholilla ei ollut osuutta asiaan muuten kuin objektina.

---------

Tänään soi Shakespears Sisterin Hello (Turn your radio on). "Gonna have to reach my friends to find out how I feel." Sitäpaitsi Hormonally Yours on ehkä paras albumin nimi ikinä.