~Tornikamarin tarinoita~

Aristokraattisen tasokkaan, suulaan ja vihaisen naisen kertomuksia satavuotiaan kivitalon viidennestä kerroksesta.

Nimi: Laurakaisa
Sijainti: Helsinki, Finland


Vaimo, tytär, isosisko ja täti. Karjalainen. Stadilainen. Kesämökkiläinen. Aikuiskokelas.

Asiantuntija - loistava titteli ihmiselle, joka ei osaa eikä ainakaan halua olla koskaan väärässä.

Maailmaa on parasta määritellä kirjoittamalla ja naisella on oltava oma huone.

tiistaina, marraskuuta 28, 2006

Loma, työ, leffa ja nakki

Kaamos kirkastui tänään huomattavasti, kun sikinsokin ja sekaisin olleet lomasuunnitelmat loksahtelivat kohdalleen. Loma. Mikä ihana sana.

Työmaalla etupäässä faksin piipitystä. Ja kun faksi piipittää vain silloin, kun lähetystoiminto epäonnistuu, kirkastuneet näkymät synkistyivät hetkittäin epätoivon asteelle. Hetkittäin oli pelkästään hysteeristä.

Illalla kävin katsomassa Colour me Kubrick -elokuvan. Olihan se. Ei ihan yhtä hyvä kuin odotin, koska yleensä kaikki, missä on John Malkovich, on loistavaa, ja tuo oli vain "ihan ookoo". Leffaseuralaisen tuhinalta en tosin kuullut puoliakaan siitä, mitä valkokankaalla sanottiin, joten voi olla, että missasin jotain korvaamatonta.

Havaintoja kotitalousrintamalta: kun keittää perunoita, saa seuraavana päivänä paistettuja perunoita. Näin kuoriperunakärsimys siis korvataan. Mutta miksi nakit maistuvat kylminä paremmilta?

---------

Tänään soi Bryan Adamsin (brr...) I'm Not The Man You Think I Am. Koska se soi siinä leffassa ja jäi soimaan sisäänrakennettuihin korvalappustereoihini.