Things are getting worse, please send chocolate
Tämä päivä jää historiaan sen vuoksi, että viirivehkainsidentissä vaurioitunut sormi pääsi vapaaksi tikeistä ja näyttää nyt varsin irvokkalta kuivuneine veritahroineen, jotka eivät lähde pesussa pois. Mojova arpi siihen jää. Kuoppa, suorastaan.
Illaksi oli pakko keksiä jotain millä eksyttää nurkan takana vaaniva apatia. Se jotain oli ensin Akateeminen kirjakauppa, jossa Erkki Tuomioja oli rennosti kertoilemassa Hella Wuolijoki -kirjastaan, ja sitten Kiasma, johon pääsee muuten perjantaisin ilmaiseksi klo 17-20. Menimme avoimin mielin, valmiina kokemaan elämyksiä.
Löysinkin yhden minua suuresti miellyttäneen teoksen: Lauri Astalan Songlines: sävellys karttapallolle ja soittorasialle. Minulla on samanlainen fiksaatio karttapalloihin kuin raidallisiin paitoihinkin, joku niissä vaan tuntuu ja näyttää omalta. Songlinesissa oli myös musiikkibonus. Lisäksi niitä Elina Brotheruksen uintivideoita jaksoi katsella pitkään, niissä on jotain rauhoittavan lohdullista.
Valtaosa nykytaiteesta kuitenkin herätti joko pelkästään lievää uteliaisuutta tekotapaa kohtaan (joku oli kiinnittänyt puunoksaan tussin ja pidellyt paperia sen alla = tuulitaidetta), kummastusta siitä, miksi ihmeessä moista sekavaa rojua pitäisi kutsua taiteeksi (jotain muovipusseihin käärittyjä riukuja yhdistettynä inhokkeihini, videoinstallaatioihin) tai, kuten valtaosassa teoksista, ei-sitten-yhtään-mitään. Me haluamme, että taide herättää meissä Tunteita! Perkele.
Lopulta Kiasman kaikuvassa salissa käytiin hetken kestäneen mykistyneen hiljaisuuden jälkeen seuraava, ytimekäs keskustelu:
- Kato, siinä on joku maalannu pelkkää punasta väriä.
- Ja kato, se on antanu sille nimeksi Maalaus.
Riitti tältä erää, kiitos. Siirryimme kahvilaan ja sitä kautta Kiasma-kauppaan, josta hieman helpommin sulatettavissa oleva ja suoraan asiaan menevä nykytaide löysi tiensä tornikamarin jääkaapin oveen:
---------
Tänään on vanhassa vara parempi, ja siksi soi PMMP:n Joutsenet. Koska tuo platinaa myynyt kriitikot polvilleen saanut kehuttu odotettu palvottu uusi levy ei vaan suostu avautumaan, ei vaikka sitä hinkkaisi vuorokaudet ympäri.
Illaksi oli pakko keksiä jotain millä eksyttää nurkan takana vaaniva apatia. Se jotain oli ensin Akateeminen kirjakauppa, jossa Erkki Tuomioja oli rennosti kertoilemassa Hella Wuolijoki -kirjastaan, ja sitten Kiasma, johon pääsee muuten perjantaisin ilmaiseksi klo 17-20. Menimme avoimin mielin, valmiina kokemaan elämyksiä.
Löysinkin yhden minua suuresti miellyttäneen teoksen: Lauri Astalan Songlines: sävellys karttapallolle ja soittorasialle. Minulla on samanlainen fiksaatio karttapalloihin kuin raidallisiin paitoihinkin, joku niissä vaan tuntuu ja näyttää omalta. Songlinesissa oli myös musiikkibonus. Lisäksi niitä Elina Brotheruksen uintivideoita jaksoi katsella pitkään, niissä on jotain rauhoittavan lohdullista.
Valtaosa nykytaiteesta kuitenkin herätti joko pelkästään lievää uteliaisuutta tekotapaa kohtaan (joku oli kiinnittänyt puunoksaan tussin ja pidellyt paperia sen alla = tuulitaidetta), kummastusta siitä, miksi ihmeessä moista sekavaa rojua pitäisi kutsua taiteeksi (jotain muovipusseihin käärittyjä riukuja yhdistettynä inhokkeihini, videoinstallaatioihin) tai, kuten valtaosassa teoksista, ei-sitten-yhtään-mitään. Me haluamme, että taide herättää meissä Tunteita! Perkele.
Lopulta Kiasman kaikuvassa salissa käytiin hetken kestäneen mykistyneen hiljaisuuden jälkeen seuraava, ytimekäs keskustelu:
- Kato, siinä on joku maalannu pelkkää punasta väriä.
- Ja kato, se on antanu sille nimeksi Maalaus.
Riitti tältä erää, kiitos. Siirryimme kahvilaan ja sitä kautta Kiasma-kauppaan, josta hieman helpommin sulatettavissa oleva ja suoraan asiaan menevä nykytaide löysi tiensä tornikamarin jääkaapin oveen:
---------
Tänään on vanhassa vara parempi, ja siksi soi PMMP:n Joutsenet. Koska tuo platinaa myynyt kriitikot polvilleen saanut kehuttu odotettu palvottu uusi levy ei vaan suostu avautumaan, ei vaikka sitä hinkkaisi vuorokaudet ympäri.
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home