Kutsumattomia vieraita

Kävin tänään äitin kanssa katsomassa Reko Lundánin Kutsumattomia vieraita Kansallisteatterissa. Ja olen vaikuttunut. Ilta päättyi mainioon tattirisottoon ja hyvään italialaiseen valkoviiniin kotimatkan varrella. Ja keskivahvaan tunteeseen siitä, että elossa on hyvä olla.

Harvoin näkee noin elämänmakuista teatteria, varsinkin jos yksi näytelmän isoista teemoista on kuolema. Harvoin on kukaan sanonut mitään niin tilanteeseen sopivaa kuin Reko Lundán sanoessaan, että "Elämäänsä ei voi valita joka aamu uudestaan kuten nuorena kuvitteli. Ja kaikkein sidotuin on se, joka ei uskalla valita mitään."

Niinhän se on. Ja sitten on vielä sattuma, ja kohtalo, ja jotenkin meidän pitäisi keksiä, kumpaan uskoa vai uskoako mihinkään. Meidän, jotka allekirjoittavat sen, että

te onnensuosimat
vain vähän surun tahrimat
arkipäivän harmeissanne
kotoisissa murheissanne
ette tiedä mitään tästä
ette tunne kuinka jotkut
elävät tulevaa kuolemaa

Eihän niin pitäisi elää. Ei saisi. Vaikka olisi surun tahrima, eikä saisi millään pestyä niitä tahroja pois vaikka vuosien ajan on kuinka hangannut.

Mutta kun näytelmä oli lopussa, ja Karin Pacius melkein kuiskasi "Ei kaikki muutu. Hyvät asiat pysyvät.", siihen pienen hetken ajan ihan tosissaan uskoikin.

Ja hyvä kyrpä ei taivu.

---------

Tänään soi Katri Ylanderin versio Joutsenlaulusta. Jotenkin se tuntui kovin asiaankuuluvalta aamulla töihin kävellessä, kun tuuli meinasi keikauttaa nurin ja sataa tihuutti vasten kasvoja.