Sitkee muija

Olen jälleen kerran ylittänyt itseni. Pystyn jääräpäisesti väittämään vaikka mustan valkoiseksi, jos sellaisen päähänpinttymän satun saamaan. Jaksan uskoa loputtomiin siihen, että jokaisesta tunnevammaisesta ääliöstä löytyy sitkeällä pinnanraaputuksella Ihan Hyvä Ihminen. Kykenen maailmanmestaruusluokan suorituksiin lajissa nimeltä "Tämä homma katsotaan katkeraan loppuun asti".

Kaisa ei nyt ihan ymmärrä.

Eilisen eksklusiivielämys: Zen Cafén Kosketuksessa-keikka Akun Tehtaalla Ylöjärvellä. Seura oli seipään niellyttä ja reissu päättyi melko tyylipuhtaaseen itku-raivari-hysteriakohtausalastuloon, mutta keikka sinänsä oli, niin, kirjaimellisesti koskettava elämys. Hienoja sovituksia vanhoista biiseistä ja intensiivinen tunnelma. Digitelevisionkatsojat voivat tutustua dokumentoituun keikkaan YLE Teeman välityksellä joskus ensi vuoden puolella.

Tämän illan eksklusiivielämys: Suomi-Armenia -futismatsi Finnair Stadiumilla. Olen melko vahvasti sitä mieltä, että marraskuinen Helsinki ei ole sovelias paikka pelata jalkapalloa ulkoilmassa, mutta eskimovarusteissa sen katsominen oli ennakko-odotuksista poiketen ihan hauskaa ja yllättävän vähän jäädyttävää puuhaa. Villahousut, tuo vanha hyvä konsti Suomen talvea vastaan. Vielä kun oltaisi ymmärretty siitä pelistä jotain muutakin kuin että ihme söhellykseltä se näytti. Miksi pelaajien vaihtamisesta pitää tehdä niin iso numero? Mistä voi päätellä, mistä kohtaa se pallo milloinkin potkaistaan takaisin peliin? Kuka päättää, miten pitkään lisäaikaa (huomioikaa oikea termi) pelataan, ja millä perusteilla? Ja miksi kaikkien armenialaisten miesten nimi on todellakin Ara tai Armen?

---------

Tänään soi PMMP:n uusi Leskiäidin tyttäret. Tälle leskiäidin tyttärelle ei ihan heti ainakaan aukea. Paitsi se, että "Kaikki hyvin on, en ole erityisen onneton." Mutta entä jos yrittäisi joskus tähdätä vähän korkeammalle.