Vaikka tarjosit vain salmiakkia

Kävelin tänään töistä kotiin kuuden aikaan illalla. Kaupunki oli mystisen vaaleanpunaisen usvan peitossa, siellä täällä parveili mietteliäästi usvaan tuijottavia ihmisiä ja turisteja, jotka yrittivät vangita hetkeä kameroihinsa. Ja sorsia, jotka torkkuivat suloisesti pareittain pää siiven alla jäälautoilla.

Kevään lupaus ilmassa, kuten eräs ystävä tekstiviestitti.

Lupauksesta innostuneena aloitin tänään pyöräilykauden - vaikka pyöräilykausi nyt on häilyvä käsite, periaatteessa koko tämänkin näennäistalven olisi voinut Helsingissä fillaroida alusta loppuun. Ja toisaalta, takavuosina susirajalla polkupyörä oli ainoa käytössä oleva kulkuväline opiskelijakämpän, yliopiston ja keskustan välillä, joten minkäänlaisia pakkasrajoja ei tunnettu. Esimerkiksi fillarilla baariin meno oli täysin normaalia toimintaa. Tosin yleensä piti kurvata Kultapiisku-nimisen anniskeluravintolan kautta, koska sieltä sai opiskelijaystävälliseen hintaan salmiakkikossua ja Gallianosta tehtyjä hot shotteja, joiden avustuksella kohmeiset elintoiminnot sai palautettua normaaleiksi. Jos joku muistaa tarkan hinnan, kommentoikaa, koska itse en enää muista. Susirajapyöräilyyn liittyy myös lasteni tulevan isän keksimä määritelmä: Opiskelijan tuntee siitä, että sillä on satulankuva farkkujen persuksissa.

Mutta tänään siis poljin pyörällä jumppaan, ensin piti tosin pumpata hiki pipossa lyttyyn menneet pyöränkumit täyteen. Jumppakaverit todennäköisesti luulevat nyt minun kärsivän inkontinenssista, sillä pyöräni satula oli talven aikana imenyt itseensä puolet eteläisen Helsingin vesisateista ja sylkäisi ne ulos heti kun istahdin sille.

Oma päiväni oli tänään varsin puhelin- ja sähköpostipainotteinen. Työasioiden lisäksi piisasi molempien välityksellä myös vauhtia ja vaarallisia tilanteita: ensin autokoululaisen ensimmäisen ajotunnin kokemuksia Pietarista, Ladalla suoraan ruuhkaan tottakai, ja sitten varsin viihteellinen puolen tunnin puhelinraportti tutkijakaverin seminaarimatkasta Armeniaan. Asenne on kohdallaan, jos vastaa kysyttäessä, että matka meni oikein hyvin kiitos, ja kertoo vasta sitten joutuneensa katsomaan kuolemaa silmiin Volgan takapenkillä ilman turvavöitä sekä pudonneensa viemäriin keskellä Jerevania kun kaivosta puuttuikin kansi.

---------

Soihan se. Tavaramarkkinoiden Kevät. Ranta oli tänään tosin Ruoholahti, ei Hakaniemi, mutta muuten allekirjoitan biisin.