Jääkarhu ja luolamies

Bloginpito on kivaa. Knutillakin on blogi.

Kävin tänään katsomassa Jussi Lammen Luolamiehen Aleksanterin teatterissa. Joulukuiseen Martti Suosalon Luolamieheen verrattuna se ehkä vähän vielä etsi itseään, mutta oli silti rosoisen hyvä, ja korvasi kyllä alkuperäisen Maija Vilkkumaa -idean, jonka loppuunmyydyt liput taas kerran torpedoivat. Tässä kaupungissa ei voi tehdä mitään mielenkiintoista suunnittelematta sitä vähintään kuukautta etukäteen. Moskova ja venäläinen spontaanisuus, täältä tullaan.

Luolamieshän on naurattava, liikuttava, ajatuksia herättävä monologi miehenä olemisesta ja siitä, miten sen voisi nykyistä kivuttomammin yhdistää naisena olemisen kanssa. Hiemanko osuivat kohdalleen ne naisten kommunikointia kuvailevat kohdat. Tässä esimerkki näytelmän jälkeisistä tapahtumista:

- Mulla on auto tuolla Hietalahden torilla.
- Ai, no miepä kävelen vähän kiertotietä kotiin niin mennään samaa matkaa sinne asti.
(tauotonta keskustelua)
- No se mun auto on nyt tuossa. Mäpä saatan sua vielä vähän matkaa niin saadaan tää juttu loppuun.
(tauotonta keskustelua)
- Kierretäänkö vielä tuo puisto?
- Joo.
(tauotonta keskustelua)
- Mitä jos kävellään takas sinne siun autolle ja heität miut sitte kotiin, saadaan tää juttu loppuun?
- Hyvä idea.
(nauruun tikahtumista ja tauotonta keskustelua)
- Mäpä pistän tän auton tähän vähäks aikaa parkkiin.
(tauotonta keskustelua)

Niin. Tutkimusten mukaan naiset käyttävät vuorokaudessa keskimäärin 7000 sanaa, miehet vain 2000. Kun miehillä ei ole enää mitään sanottavaa, on naisilla vielä 5000 sanaa varastossa. Miettikääpä sitä.

Illan päätteeksi: raakkuvat sinkut (ja yksi Rovaniemi-Siperia -akselilla matkusteleva pariskunta) kokoontuivat nettilangoille seiniään tuijottelemasta. "Päätä ja silmiä pakottaa, mutta minkäs teet..." Elämälle ja perjantai-illalle sisältöä Suomi24:n 80+ -keskusteluista sekä harakan värimuunnoksista.

---------

Tänään soi Sweet Moses -yhtyeen Astronaut. Hirmu kivvoo mussiikkia, kiitsa vinkistä.