Lähtö

Ystävieni ja kylänmiesteni keskuudessa on, kuten aiemmin todettua, käynnissä laajamittainen maastapako. Luulen, ettei se johdu minusta. Olen ainakin yrittänyt olla kaikille kiva ja kiltti. Vakavasti puhuen, ilmiö johtuu todennäköisesti siitä, että lähellä olevat kanssaihmiseni ovat samanlaisia matkattomuuspahoinvoinnista kärsijöitä kuin minäkin.

Lähtemisessä on jotain koukuttavaa. Kun sen on tehnyt kerran, se on pelottavan helppoa tehdä uudestaan. Viimeisenä iltana ennen lähtöä iskee yleensä kaksin käsin henkitorvea kuristava ahdistus, kun kaikki uusi pelottaa ja hirvittää ja kaikki vanha ja tuttu ja kulunut tuntuu ainoalta oikealta ja hyvältä. Ja kolmantena iltana uudessa paikassa romahtaa yleensä uudelle sängylleen, takoo patjaa nyrkeillä ja kiroaa itsensä ja typerän kulkurinluonteen, joka ei salli asettua aloilleen vaan vaatii aina uudestaan ja uudestaan aloittamaan alusta. Puhtaalta pöydältä, tyhjältä sivulta, kuitenkin omaa itseään ja kaikkea mennyttä matkalaukussa mukana raahaten.

En minä osaa sitä läheskään näin hyvin sanoa, mutta näin se vain on:

Ja voi olla, että siellä on kylmä, voi olla että siellä sataa
Ja voi olla, ettei kukaan mua siellä niinkuin sinä täällä kaipaa
Ja voi olla, että kaikki olis täällä paljon helpompaa
Silti lähteä mun täytyy, että palata joskus mä tänne saan

Hyvää matkaa siis pikkusiskolle, jolle ei tullut mieleenkään hyvästellessä sanoa "pärjääthän". Koska pärjäähän se kumminkin.

---------

Tänään soi Sir Elwoodin Hiljaisten Värien Lähtö. Mun Elämä -biisi jo kaukaiselta 90-luvulta.