Tilinpäätös

On tullut aika luoda katsaus ohi livahtaneeseen vuoteen 2006. Eihän tätä kukaan jaksa lukea, mutta kirjoittamiskokemus oli varsin, sanoisinko, terapeuttinen. Tai vaihtoehtoisesti hypergrafinen.

Sillä hetkellä kun vuosi vaihtui:

Katsoin yksin flanellipyjamassa raketteja tornikamarin ikkunasta, soitin itselleni pianolla Auld Lang Synen ja menin nukkumaan. Olin 39 asteen kuumeessa, minulle hyvin, hyvin tärkeä ja rakas ukki oli juuri kuollut, olin melkein jäänyt päivällä auton alle suojatiellä, sanonut lopullisen dasvidaanian epäkelvolle poikaystävälle ja perunut kauan odotetun ja kaivatun etelänloman. Ja kaiken tämän jälkeen tuntenut hetken aikaa putoavani ja putoavani - kunnes tömähdin pehmeään, kimmoisaan turvaverkkoon ja jäin sen päälle pompahtelemaan, selkäranka ehjänä, pää pyörällä mutta jäsenet paikoillaan. Tekstiviesteistä ja puhelinsoitoista ystäväni, rakkaat omat ihmiseni solmivat verkon joka kannatteli minua mustat, pimeät vuoden 2005 viimeiset tunnit.

Olosuhteisiin nähden pelkkä hengissä oleminen tuntui suurelta saavutukselta. Harvoin on vuoden vaihtuessa niin konkreettisesti sellainen olo, että tästä ei mitenkään voi mennä kuin parempaan suuntaan.

Tammikuussa:

Olin vuoden ensimmäisen viikon sairaslomalla ja ripustauduin sen jälkeen taas pikkuhiljaa elämänsyrjään kiinni. Ukki haudattiin 14. päivä. Kun arkkua lähdettiin kantamaan siunauskappelista pimenevään talvi-iltaan Karjalan kunnaiden soidessa, tuli kaikesta surusta ja ikävästä huolimatta hyvä ja lämmin olo, kiitollisuus kaikesta siitä, mitä oli ollut. Elossa olemisesta riemuissani päätin alkaa opiskella viestintää. Päätöksen toteutus käytännössä jaksoi kiinnostaa noin kahden luennon verran. Kuun lopussa lainasin äidiltä talon ja pidin myöhästyneet 30-vuotissyntymäpäivät ystäville ja kylänmiehille. Ne olivat hyvät juhlat ja niistä jäi hyvä mieli pitkäksi aikaa.

Helmikuussa:

Elämänsyrjässä kiinni roikkuminen rupesi tuntumaan taas kivalta. Töissä oli sopivan kiirus, muu elämä oli leffassakäyntiä, yökylävieraita, saunailtoja, baareissa ja kahviloissa notkumista ja aivot nollaavaa airobikkausta. Tein monia asioita elämässäni ensimmäistä kertaa: olin puuropiikana hotelliaamiaisella ja hankin piilolinssit. Loppukuusta käytiin viikonlopun shoppailumatkalla Tukholmassa ja olin vuoden ensimmäisellä työmatkalla Pietarissa. Lintuinfluenssahype oli korkeimmillaan.

Maaliskuussa:

Tulin taas kipeäksi ja jouduin siirtämään hiihtolomalle lähtöä parilla päivällä. Hiihdin viikossa reilun sata kilometriä, hurahdin täydellisesti Lappiin ja palasin takaisin etelään kiistatta parempana ihmisenä. Kotiinpaluun jälkeen eräs upseeri ja herrasmies tarjosi viidensadan euron hintaisen kolmen ruokalajin illallisen Michelin-tähden ansainneessa ravintolassa. En tuntenut aivan ansainneeni sitä. Kävin katsomassa kaverin bändiä Hotelli Vantaan ruotsinlaivadiskossa ja totesin menekkini keski-ikäisten viiksimiesten keskuudessa olevan ainakin kohdallaan. Pakenin backstagelle. 20.päivä syntyi Very Important Person numero yksi. Kävin saman päivän iltana katsomassa Crash-elokuvan ja totesin ensimmäistä kertaa elämässäni pitäväni yksin leffassa käymisestä. Olin liikuttunut sekä Very Important Personin syntymän että kyseisen havainnon johdosta. Kävin Katie Meluan keikalla ja olin siitäkin liikuttunut. Kuun lopulla taas Pietariin.

Huhtikuussa:

Minua pyydettiin heti kuun alkajaisiksi Very Important Personin kummiksi. Oli kevät, olin ilman mitään varsinaista syytä maatajärkyttävän onnellinen. Koin lyhyen ja intensiivisen, pitkälti Helsingin ja Kairon väliseen puhelinliikenteeseen perustuvan romanssin täydellisen miehen kanssa. Myöhemmin kävi ilmi, että mies ei tajunnut suomalaista rock-lyriikkaa eikä siten ollutkaan täydellinen. Äiti kävi kylässä, kävimme katsomassa Susanna Haaviston Edit Piaf -esityksen Studio 51:ssä. Oli omituista olla teatterissa baarissa, jossa normaalisti oli käynyt olemassa baarissa. Työpaikalla oli EU:n puheenjohtajuuskauteen valmistava retriitti, joka jäi historiaan turhimpana tapahtumana, mihin ikinä olen aikaani käyttänyt. Sitten tuli pääsiäinen. Sisko, sisko ja sen veli -kokoonpanosta toinen sisko tuli kylään. Oltiin ensin "vuosi rintasyöpädiagnoosista ja yhä elossa" -juhlissa. Vaikea keksiä parempaa juhlan aihetta. Pääsiäispäivänä oli Zen Cafén keikka Tavastialla. Se oli hyvä, kuinkas muuten. Järjestimme seuraavalla viikolla kesärenkaanvaihtobileet. Renkaat tulivat vaihdetuksi. Olin taas Pietarissa työmatkalla, jokakuukautinen traditio. Suvun naiset olivat kuun lopussa vuoropäivinä kylässä. Vapunaatonaattona pidettiin tyttöjen vapunaloituskekkerit tornikamarissa. Aattoa juhlittiin kotibileissä Kalliossa kitaransoiton ja varsin vireisen yhteislaulun säestyksellä.

Toukokuussa:

Vappuheilaa on kiittäminen tästä blogista. Parin tunnin unosten jälkeen Kaivarin vappupiknikille. Paleli hysteerisesti. Istuttiin nuutuneina tornikamarissa ja juotiin teetä. Kuukauden ensimmäisenä viikonloppuna vein äitin saunaklubin Pietariin. Asuimme kommuunissa talossa, missä Otto von Bismarck oli asunut parisataa vuotta aikaisemmin. Luulen, että kokemus jäi tädeille mieleen. Syytä ainakin olisi. Sain 9.5. nettiyhteyden. Muistelin vuoden takaista toukokuun yhdeksättä, olin silloin Pihkovassa. Very Important Person kastettiin äitienpäivänä. Se tuntui merkittävältä tapahtumalta, koin tulleeni viralliseksi osaksi perhettä jonka ulkojäsen olin jo toki vuosikaudet ollut. Kuun puolessavälissä vietimme työpäivän virkistyspäivää shoppailemalla Tallinnassa. Roudattiin siideri- ja lonkerolaatikoita Kallioon kädet rakoilla. Tarkoitus oli kuitenkin hyvä. Seuraavana päivänä osallistuin UKK-kävelytestiin ja sain kuulla olevani ikäistäni vastaavassa kunnossa. Lauantaina 20.5. Lordi voitti Euroviisut ja minä juhlin yhdistetysti ystävien parisuhteen rekisteröintiä ja ulkomaille läksiäisiä. Tornikamarissa olevan yökyläilijän ansiosta sain Senaatintorin taksitolpalla kiittävää palautetta siitä että jaksoin hymyillä, vaikka kavaljeerilla oli pystyssäpysymisvaikeuksia. Kallio kukki, käytiin krapulapitsalla ja dyykattiin erittäin täydellinen pirttikalusto roskalavalta. Lopuksi rokattiin Japanialaisten tahdissa. Helatorstaiviikolla tein nostalgiamatkan Petroskoihin ja Joensuuhun. Se kuuluu sarjaan elämää suurempien oivallusten reissut. Sitäpaitsi siellä oli hurjan kivaa.

Kesäkuussa:

Kaivarin puistojumpat alkoivat. Oli sateista ja kylmää, Yleksin ilmaiskonsertti jäi siksi väliin. Suomen eduskunta täytti sata vuotta, olimme delegaatioita vastassa ja kävimme Manalassa juhlalounaalla. Helluntaina ei ollut heilaa. Puistojumppasin ahkerasti. Äiti kävi kylässä ja esitteli eteläistä Karjalaa Senaatintorilla. Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni kosmetologilla. Ukin talo myytiin, sitä ennen se piti tyhjentää. Suvun ainoa nuori ja vetreä mies oli mahataudissa joten suvun ainoan nuoren ja vetreän naisen piti kanniskella huonekaluja ympäri ämpäri suvun ainoan vähän vanhemman ja vetreän miehen kanssa. Kokemus oli ennen muuta henkisesti raskas. Viikolla 24 lukee kalenterissa joka päivän kohdalla joko "terassin avajaiset" tai "puistojumppa". Puolivälissä kuuta olin Magyar Possen ja Laurilan bussiemäntänä Pietarissa, juhlistettiin ikinuoren 30-vuotiaan syntymäpäivää. Juhlakalu oli kaunis kuin mikä ja bileet vailla vertaa. Kesä tuli, istuin Taurian puistossa ja paloin auringossa. Seuraavalla viikolla kävin joka päivä puistojumpassa tai Stadikalla uimassa. Juhannuksen olin Raisiossa. Oli ihanaa. Minulla oli oma neidonkammari, Ruissalosta kerätty seitsemän kukan kimppu tyynyn alla, hyvää ruokaa, hyvää seuraa ja bonuksena maailman hauskin pieni koira. Juhannuksen jälkeen jatkoin puistojumppausta ja Stadikalla uintia kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Heinäkuussa:

EU-puheenjohtajuus alkoi, Marco Bjurström piti tanssiaiset. Kuun ensimmäiseksi viikonlopuksi lähdin eteläiseen Karjalaan. Kierrettiin yhdessä yössä kaikki Lappeenrannan baarit. Oli hauskaa. Imatralla oli Big Band -festarit, olin suvun kanssa Saska Helmikallion, Anna Erikssonin ja Agentsien keikalla. Oli hauskaa. Aika moni puistojumppa on vedetty kalenterista yli heinäkuussa ja kirjoitettu päälle "baariin". Pöydillätanssimiskesä oli siis kukkeimmillaan. Lähdimme viikonloppumatkalle Pietariin, joimme Sovetskoje Shampanskojeta Nevan rannalla yöttömässä yössä. Paluumatkalla hiki valui pisaroina pitkin sääriä. Sain kesäflunssan, lähdin siitä huolimatta Ilosaarirockiin. Oli monen vuoden tauon jälkeen hirmuisen rok. Loppukuun tein kellon ympäri töitä, ensin Helsingissä ja sen jälkeen Armeniassa, Georgiassa ja Azerbaidzhanissa. Olin väsynyt, surullinen ja kaipasin kotiin melkein koko matkan ajan.

Elokuussa:

Palasin Kaukasukselta takaisin korvatulehduspotilaana. Piti lähteä aveciksi häihin, en taudiltani päässyt. Aloitin kahden viikon ruhtinaallisen kesäloman. Sen alkajaisiksi pappa kuoli. Ensimmäinen lomaviikko meni hautajaisia ja muita käytännön asioita järjestellessä. Suoraan sanottuna vitutti. Välillä sentään laatuaikaa vanhojen ystävien ja rakkaan suvun kanssa. Pakenin jossain vaiheessa Helsinkiin. Suloinen pikku Olavi esiintyi Tavastialla. Lähdin äidin kanssa Riikaan, se oli kiva reissu. Elokuussa muuan espoolainen insinööri purjeveneineen tuli käväisemään elämässäni. Purjehtiminen oli kivaa. Näin sateenkaaren pään matkalla papan hautajaisiin. Tajusin siellä, etten tunne toista puolta suvustani lainkaan. Ihan kivoja ihmisiä vaikuttivat olevan, ne tuntemattomat, silti. Hautajaispäivän aamuna syntyi toinen Very Important Person. Koin olevani vahvasti elämän perusasioiden äärellä.

Syyskuussa:

Olin ahdistunut ja onneton. Ainoat hetket, jolloin en ollut, olivat ne, jotka vietin purjeveneessä. Nukutti, väsytti, tympi ja ällötti. Ihan kaikki. Kävin naistenklinikalla ronkittavana vain kuullakseni joutuvani joulukuussa oikeaan leikkaukseen. Matkustin taas eteläiseen Karjalaan, kävin taas katsomassa Agentseja, Iitiän lavalla tällä kertaa. Oli täysikuu ja ilma tuntui selvästi syksyltä. Pitkällisen väsytystaistelun jälkeen luovutin ja päätin muuttaa Moskovaan vuonna 2007. Eikä tätäkään kuukautta ilman Pietaria, tällä kertaa vapaa-ajan pikkubussimatkailun muodossa.

Lokakuussa:

Pikkuveli meni kihloihin. Minulla oli kahden päivän kesäloma. Etupäässä nukuin. Kino Lokakuu -leffafestarit järjestettiin ensimmäistä kertaa, olin talkoolaisena lipunmyyjänä enkä jaksanut käydä katsomassa kovinkaan monta elokuvaa. Anna Politkovskaja tapettiin, Zen Cafélla oli Nosturissa keikka. Olin edelleen ahdistunut ja onneton. Päätin tehdä sen, millä aina ennenkin olin päässyt eroon ahdistuksesta ja onnettomuudesta. Se oli helpottavaa. Yksi viikonloppu meni tilanteen nollaukseen. Hyvä seura, yletön alkoholinkäyttö ja yksi irlantilainen mies auttoivat nollauksessa. Pietarin matkan muistelobileet menivät uupuneesti hihittäen. Oli se viikonloppu, kun kävin Keravalla kahvilla ja oli niin paha olla että se tuntui jo melkein hyvältä. Ja lokakuun viimeiseen viikonloppuun mahtui papan perunkirjoitus, pikkuveljen kihlajaiset, Zen Cafén keikka ja toisen Very Important Personin ristiäiset. Tunsin olevani suorastaan elämän perusasioiden ytimessä.

Marraskuussa:

Olin taas kerran työmatkalla Pietarissa ja surullinen, koska kaipasin ihmisiä, joita siellä ei enää ollut. Onneksi ne ihmiset, jotka siellä vielä olivat, paikkasivat tehokkaasti jääneitä aukkoja. Suunniteltiin Moskovaan muuttoa ja juhlittiin Miljoonasateen 20-vuotista taivalta. Kuun puolivälissä kävin Ylöjärvellä Zen Cafén Kosketuksessa-keikalla. Osoitus siitä, että pystyn puhumaan vaikka kivestä vettä, tai pääsylipun paikkaan, johon ei saa pääsylippuja. Suomi pelasi Armeniaa vastaan jalkapalloa. Minä leikkasin veitsellä sormeen. Vanha ystävä tuli kylään ja ahdistava lomadilemma sai muutaman mutkan kautta onnellisen ratkaisun. Kävin suorastan pöyristyttävän aktiivisesti teatterissa. Sisko, sisko ja sen veli kokoontuivat tornikamariin pitkästä aikaa. Olin pitkästä aikaa tyytyväinen elämääni.

Joulukuussa:

Alkukuun uutinen: kilpirauhaseni toimii vajaasti. Nimen saaminen uupumukselle oli helpottavaa. Kävin Tampereella, siellä oli yhtä kivaa kuin Tampreella aina. Tein koko joulukuun etupäässä töitä kellon ympäri tai olin työmatkalla. Georgia ja Pietari, taas kerran. Molemmat hyviä reissuja kaikin puolin, myös siinä suhteessa, että kotiin ja omaan elämään oli kiva palata. Leikkausaika siirtyi kiireellisempien tapausten tieltä tammikuulle. Koko kuukausi livahti ohi samanlaisella henkeäsalpaavalla tahdilla kuin koko tämä vuosi. Joulu oli monessa suhteessa erilainen kuin ennen, mutta se oli oikein hyvä joulu. Muutaman alitehoisen työpäivän jälkeen lähden huomisaamuna vastaanottamaan uutta vuotta Kainuuseen. Olen iloinen monestakin asiasta, mutta ennen kaikkea siitä, että näillä näkymin pelkkä hengissä oleminen ei aivan riitä saamaan aikaan positiivista tunnelatausta.

Tämä oli ihana vuosi ja kamala vuosi, opettavainen ja paljon ajattelemisen aihetta antava vuosi. Ehdottomasti hyvä vuosi. Ja parasta on se, että perstuntuma on sitä mieltä, että ensi vuodesta tulee myös hyvä vuosi, ja erilainen kuin tämä vuosi. Sekin on arvokasta, siihen uskon.

Tästä mennään taas. Ei edes aina niin väliä mihin, kunhan eteenpäin.