Et usko enää joulupukkiin, et usko enää satuihin, et käytä enää potkuhousuja

Viikonloppu ohi, aika tarkastaa vauriot.

Erilaiset aikuisuusajatukset ovat piipahdelleet kylässä viime päivinä. Konkreettisimmillaan ajatus oli puoli kuudelta sunnuntaiaamuna: jotenkin siinä sängyllä selällään kattoa katsellessa tuli mieleen, että tässä iässä meidän tulisi olla tanakasti omakotitalo, lapset, kultainen noutaja ja farmariauto -kurimuksessa eikä suinkaan kotibileistä baariin ja neljän baariin ja toiseenkin, sieltä kebabin kautta kotiin tai ainakin jonkun kotiin laukkaavia, rappukäytävässä kolistelevia ja PMMP:n uusinta levyä keskellä yötä huudattavia epäihmissuhteissa kipuilevia lepattajia. Minulle tosin sopii lepatus, ainakin tällä hetkellä. Lepatus saa minut tuntemaan oloni eläväiseksi.

Aikuista on kuitenkin ennen kotibileisiin lähtöä tehdä makaronilaatikkoa ja porkkanaraastetta. Ydinperheen puuttuessa makaronilaatikon voi jakaa ydinperheettömän ystävän kanssa. Aikuista on se, että kaikkien ikätovereiden koirat ovat yhteishuoltajuudessa exien kanssa, myös se kaurapuuronnäköinen. Aikuista on baarista tultua viideltä aamulla laittaa sänkyyn lakana, ei nukkua pelkällä patjalla. Aikuista on yrittää selvittää kipeitä epäihmissuhteita parhaan kykynsä mukaan. Aikuista on osata pyytää anteeksi.

Aikuisenakin voi olla keskeneräinen. Ja aikuisuutta eivät määrittele pelkästään lapsiluku, asumismuoto tai elämäntapa. Aikuisenakin saa lepattaa.

---------

Tänään soi Zen Cafén Aikuinen. Mitenköhän vanhalta minä mahdan näyttää?