~Tornikamarin tarinoita~

Aristokraattisen tasokkaan, suulaan ja vihaisen naisen kertomuksia satavuotiaan kivitalon viidennestä kerroksesta.

Nimi: Laurakaisa
Sijainti: Helsinki, Finland


Vaimo, tytär, isosisko ja täti. Karjalainen. Stadilainen. Kesämökkiläinen. Aikuiskokelas.

Asiantuntija - loistava titteli ihmiselle, joka ei osaa eikä ainakaan halua olla koskaan väärässä.

Maailmaa on parasta määritellä kirjoittamalla ja naisella on oltava oma huone.

tiistaina, tammikuuta 09, 2007

Laumaelämää

Kun muutin tornikamariin syksyllä 2005, olin asunut kymmenen taakse jäänyttä vuotta kera miehen, kämppiksen tai ukrainalaisen mummon. Miehiä ja kämppiksiä mahtui kymmeneen vuoteen muutamia, ukrainalaisia mummoja vain yksi. Olen nauttinut yksinolosta ja siitä, että minulla on ollut oma pieni kotipesä, oma kylppäri, oma keittiö, omat itsekkäät ja itsenäiset tapani ja tottumukseni.

Tänä iltana huomasin, että yhteisöasumisessa on puolensa. Oli se sitten perhe, kommuuni tai muu kimppakämppä. On kivaa, kun on joku, jonka kanssa voi hengailla kotona vailla tarvista lähteä yhtään mihinkään. On mukavaa kun on juttukaveri, joku, jonka kanssa voi haukkua wokkipannupäisiä exiä tai työpaikan raivostuttavia mummoja. Iltapalan jakaminen on ilo, ja vitutukseen voi hyvässä seurassa avata viinipullon hyvällä omallatunnolla vaikka olisikin ihan tavallinen tiistai-ilta.

Laumaeläimiähän me loppujen lopuksi olemme. Yksin ihminen menee hukkaan.

---------

Päivän biisi on PMMP:n Kiitos ja päivän kysymys taas se, mihin puolikas riittää. Vai riittääkö mihinkään.