Hyvää nimipäivää minulle!

Laura-nimi juontuu latinan sanasta Laurus, joka tarkoittaa laakeripuuta. Laura viittaa myös kunniaan ja kuuluisuuteen sekä Kreikan mytologiassa Daphne-nymfiin, joka muuttui laakeripuuksi paetessaan Apollonin, valon ja auringon jumalan, ahdistavaa lempeä.

Minusta tuli perimätiedon mukaan Laura kompromissiratkaisuna. Äitini olisi halunnut nimekseni Vilhelmiinan. Isäni oli sitä mieltä, että "se on ihan liian hieno nimi meijän lapselle." Äiti ehdotti Henriikkaa. Ei kelvannut sekään. Isä tarjosi Kaisaa. Äidille ei käynyt. Lopulta jostain ilmestyi Laura, ja Kaisa jäi sen kylkiäiseksi. Ihan hyvä kompromissi.

Minä pidän nimestäni. Se on kosmopoliittiselta kannalta ajateltuna helppo, koska se löytyy melkein joka kielestä, ääntämisasu vain hieman vaihtelee. Siitä saa venäjäksikin väännettyä kaikenlaisia diminutiiveja Laurotshkasta Laurenkaan. Lisäksi minusta tuntuu ihan Lauralta.

Ja Lauralle ovat monet kirjoittaneet ja säveltäneet paljon kaikenlaista hienoa. Petrarcasta Kauko Röyhkään.

---------

Tänään soi Billy Joelin Laura. Ei ehkä niistä Lauroista kaikkein imartelevin.