Oma, kallis ja tarpeeton
Tulin yhdeksältä illalla töistä kotiin ja harpoin lattialla auki retkottavien matkalaukkujen, pyykkipussien, avaamattomien kirjekuorien ja lukemattomien Kirkkojen ja kaupunkien yli napsauttamaan valot ikkunalaudan joulukynttelikköön. Keitin vettä ja valmistin itselleni kulhollisen pussikeittoa. Yritin kerätä energiaa molempien matkalaukkujen purkamiseen ja toisen uudelleenpakkaamiseen. En saanut kokoon kuin rippeitä, joten päätin istahtaa alas ja kirjata ylös muutamia ajatuksia siitä, millaista kuvittelin joskus nuorempana elämäni olevan ja millaiseksi se on muodostunut. Kas kun tänään on 31-vuotissyntymäpäiväni aatto.
Kuvittelin, vaikka joskus epäilinkin, että onnellisten tähtien alla syntyminen ja kasvaminen johtaisi onnellisten tähtien alla jatkuvaan elämään.
En osannut kuvitella, vaikka joskus yritinkin, miten kipeitä ja vaikeita asioita joutuisin onnellisten tähtieni alla kohtaamaan.
Kuvittelin aina, että minulla olisi ympärilläni hyviä ystäviä.
En koskaan osannut kuvitella, kuinka hauskoja, hassuja, kivoja, mukavia, sympaattisia, persoonallisia, maailman parhaita hyviä ystäviä saisinkaan.
Kuvittelin aina, että minulla olisi kiinnostava kansainvälinen työ.
En kuvitellut, että "kiinnostava kansainvälinen työ" tarkoittaa sitä, että joutuu pesemään sukkia hotellihuoneen lavuaarissa kun ei ehdi olla kotona sen vertaa, että pyykkikone ehtisi pyörittää sukat puhtaiksi.
Kuvittelin, että kiinnostavan kansainvälisen työn myötä kaikki muut asiat jotenkin ratkeaisivat ja lutviutuisivat ja järjestyisivät itsekseen.
En kuvitellut, että kiinnostavasta kansainvälisestä työstä kiinni pitääkseen pitäisi räjäyttää tuusannuuskaksi useampikin ihan kelvollinen parisuhde, enkä taatusti kuvitellut, että päätyisin kerran viikossa kiemurtelemaan kiinnostavan kansainvälisen työn aiheuttamien eksistentiaalikriiseilykohtauksien kourissa.
Luulen kuvitelleeni, että minulla olisi perhe tai ainakin jonkunsorttinen elämänkumppani. Varsinaisia omakotitalo-ja-kaksi-kaunista-lasta -haaveita en muista ikinä hellineeni, mutta jonkunlainen kaikenjakaja kuvitelmissani on aina mukana kulkenut.
En missään tapauksessa kuitenkaan kuvitellut, että ainakin yhteydenpitofrekvensseillä mitattuna merkityksellisin ihmissuhteeni vastakkaisen sukupuolen kanssa olisi kummallinen ja ennenkokematon "ei missään tapauksessa yhdessä, muttei erilläänkään" -viritys universumin ristiriitaisimman sekopään kanssa.
Kuvittelin, että yli 30-vuotiaana tuntisin itseni läpikotaisin ja tietäisin, mitä haluan ja kuinka sen saan.
En osannut kuvitella, kuinka hyvin itseeni olisinkaan tutustunut. Ja olisin luultavasti pistänyt pääni loppuiäksi pensaaseen, jos olisin osannut kuvitella, miten vähän tiedän siitä haluamisesta ja varsinkin sen saamisesta.
---------
Tässä elämä on, laulaa tänään PMMP.
Kuvittelin, vaikka joskus epäilinkin, että onnellisten tähtien alla syntyminen ja kasvaminen johtaisi onnellisten tähtien alla jatkuvaan elämään.
En osannut kuvitella, vaikka joskus yritinkin, miten kipeitä ja vaikeita asioita joutuisin onnellisten tähtieni alla kohtaamaan.
Kuvittelin aina, että minulla olisi ympärilläni hyviä ystäviä.
En koskaan osannut kuvitella, kuinka hauskoja, hassuja, kivoja, mukavia, sympaattisia, persoonallisia, maailman parhaita hyviä ystäviä saisinkaan.
Kuvittelin aina, että minulla olisi kiinnostava kansainvälinen työ.
En kuvitellut, että "kiinnostava kansainvälinen työ" tarkoittaa sitä, että joutuu pesemään sukkia hotellihuoneen lavuaarissa kun ei ehdi olla kotona sen vertaa, että pyykkikone ehtisi pyörittää sukat puhtaiksi.
Kuvittelin, että kiinnostavan kansainvälisen työn myötä kaikki muut asiat jotenkin ratkeaisivat ja lutviutuisivat ja järjestyisivät itsekseen.
En kuvitellut, että kiinnostavasta kansainvälisestä työstä kiinni pitääkseen pitäisi räjäyttää tuusannuuskaksi useampikin ihan kelvollinen parisuhde, enkä taatusti kuvitellut, että päätyisin kerran viikossa kiemurtelemaan kiinnostavan kansainvälisen työn aiheuttamien eksistentiaalikriiseilykohtauksien kourissa.
Luulen kuvitelleeni, että minulla olisi perhe tai ainakin jonkunsorttinen elämänkumppani. Varsinaisia omakotitalo-ja-kaksi-kaunista-lasta -haaveita en muista ikinä hellineeni, mutta jonkunlainen kaikenjakaja kuvitelmissani on aina mukana kulkenut.
En missään tapauksessa kuitenkaan kuvitellut, että ainakin yhteydenpitofrekvensseillä mitattuna merkityksellisin ihmissuhteeni vastakkaisen sukupuolen kanssa olisi kummallinen ja ennenkokematon "ei missään tapauksessa yhdessä, muttei erilläänkään" -viritys universumin ristiriitaisimman sekopään kanssa.
Kuvittelin, että yli 30-vuotiaana tuntisin itseni läpikotaisin ja tietäisin, mitä haluan ja kuinka sen saan.
En osannut kuvitella, kuinka hyvin itseeni olisinkaan tutustunut. Ja olisin luultavasti pistänyt pääni loppuiäksi pensaaseen, jos olisin osannut kuvitella, miten vähän tiedän siitä haluamisesta ja varsinkin sen saamisesta.
---------
Tässä elämä on, laulaa tänään PMMP.
Tornikamarista tarinoi Laurakaisa | 21:30
2 Comments:
Ikuinen totuus: kaikella on hintalappu. Plussaa tai miinusta. Riippuu ympäristöstä ja joskus katsantokannasta. Itse heräsin vasta, kun kaikki oli ohi. Ja aloitin uudelleen, uusin eväin. Ja ne sukat, jätin pesemättä ja ostin uudet. Uudestaan ja uudestaan. Kunnes kyllästyin väriin.
Ikuinen totuus: kaikella on hintalappu. Plussaa tai miinusta. Vaihtelee ympäristön tai katsantokannan mukaan. Itse heräsin vasta, kun kaikki oli ohi. Ja aloitin jälleen. Uusin eväin. Ja ne sukat, jätin pesemättä. Ostin uudet. Uudestaan ja uudestaan. Kunnes kyllästyin väriin. Tunnistin, on pakko muuttua. Itseni takia.
Lähetä kommentti
<< Home