~Tornikamarin tarinoita~

Aristokraattisen tasokkaan, suulaan ja vihaisen naisen kertomuksia satavuotiaan kivitalon viidennestä kerroksesta.

Nimi: Laurakaisa
Sijainti: Helsinki, Finland


Vaimo, tytär, isosisko ja täti. Karjalainen. Stadilainen. Kesämökkiläinen. Aikuiskokelas.

Asiantuntija - loistava titteli ihmiselle, joka ei osaa eikä ainakaan halua olla koskaan väärässä.

Maailmaa on parasta määritellä kirjoittamalla ja naisella on oltava oma huone.

tiistaina, marraskuuta 07, 2006

Järjen köyhyyttä

Olen miettinyt tänään paljon järkevyyttä ja järjettömyyttä. Jälkimmäistä on ainakin pukeutua valkoisiin housuihin kun koko Helsinki on polvia myöten loskassa. Tuhlata perintö ennen kuin sen on saanut omalle pankkitililleen. Syödä kaksi viikkoa vanhaa smetanaa. Päättää juosta Stadikalta kotiin lenkkarit lipsuen päivänä, jolloin puolet työkavereista on katkonut raajansa liukastumisonnettomuuksissa.

Järkeviä tekoja ei juuri nyt tule mieleen.

Lisäksi hajahuomio tältä päivältä: Jos haluat muuttaa ulkomaille, ryhdy ystäväkseni. Sen kategorian ihmisillä on käynnissä joukkopako rakkaan synnyinmaamme rajojen ulkopuolelle.

---------

Tänään soi Smashing Pumpkinsin Farewell and Goodnight. "Cause it's hard luck, when no one understands your love."