~Tornikamarin tarinoita~

Aristokraattisen tasokkaan, suulaan ja vihaisen naisen kertomuksia satavuotiaan kivitalon viidennestä kerroksesta.

Nimi: Laurakaisa
Sijainti: Helsinki, Finland


Vaimo, tytär, isosisko ja täti. Karjalainen. Stadilainen. Kesämökkiläinen. Aikuiskokelas.

Asiantuntija - loistava titteli ihmiselle, joka ei osaa eikä ainakaan halua olla koskaan väärässä.

Maailmaa on parasta määritellä kirjoittamalla ja naisella on oltava oma huone.

lauantaina, toukokuuta 19, 2007

Tartu hetkeen

Tuokio elämästä: Kävelin eilen illansuussa Korkeavuorenkatua alas. Minulla oli kassissa viinipullo, patonki ja kaikkea sellaista, mistä tulisi myöhemmin salaatti. Söin jäätelöä, aurinko lämmitti, tuntui samalta kuin lapsena koulun loppumisen aikaan. Odotin, että puhelin soisi ja tiesin, etten odottaisi turhaan.

Hetkistä koostuu elämä. Kaikki se, mikä juuri nyt murehduttaa tai painaa mieltä, huolestuttaa, väsyttää ja välillä ahdistaakin, oli läsnä eilisen illan hetkessä, mutta kaikista huolista huolimatta tulee aina hetkiä, jolloin päällimmäisenä on pelkästään onni. Ilo pienistä ja suuristakin asioista, vahva tunne siitä, että on elossa ja että oma elämä on rikasta ja kulkee johonkin suuntaan - ei sen aina niin väliä, minne, kunhan liike jatkuu.

Niistä hetkistä kasvaa myös luottamus siihen, että elämä kantaa. Että loppujen lopuksi käy aina hyvin. Että uskallus tehdä sellaisiakin asioita, jotka pelottavat, kuljettaa yleensä kohti parempaa. Että luopumalla jostain saattaa saada jotain vielä parempaa tilalle. Ettei pidä tyytyä vähään vaan haluta lisää.

Ja että hetket tulevat ja menevät. Hyvät pysyvät hetken, huonot menevät pian ohi. Tulee uusia, hyvä ja huonoja. Molemmista muodostuvat muistot, ja loppujen lopuksihan me emme mitään muuta omistakaan.

---------

Tänään soi Elton Johnin Your song. Koska juuri tässä hetkessä on totta ainakin seuraava: "How wonderful life is while you're in the world." Maailman parasta, ainakin minun maailmani, ainakin just nyt. Sehän meille riittää.