~Tornikamarin tarinoita~

Aristokraattisen tasokkaan, suulaan ja vihaisen naisen kertomuksia satavuotiaan kivitalon viidennestä kerroksesta.

Nimi: Laurakaisa
Sijainti: Helsinki, Finland


Vaimo, tytär, isosisko ja täti. Karjalainen. Stadilainen. Kesämökkiläinen. Aikuiskokelas.

Asiantuntija - loistava titteli ihmiselle, joka ei osaa eikä ainakaan halua olla koskaan väärässä.

Maailmaa on parasta määritellä kirjoittamalla ja naisella on oltava oma huone.

lauantaina, toukokuuta 12, 2007

Siellä lepää

Toivon, että suuret ikäluokat pysyvät hengissä meidän nuorempien kiusana vielä pitkään. Jokakeväinen kuolinpesäntyhjennystraditio alkaa nimittäin pikkuhiljaa uuvuttaa. Tänään saatiin kokoon roskalavallinen törkyä, joka oli vielä joitakin vuosia sitten neljän ihmisen elämä. Mietin tavaraa jätesäkkeihin kauhoessani, että se "kun tuuli käy hänen ylitseen, häntä ei enää ole" -juttu on harvinaisen totta. Ainakaan tavaroiden keruuseen ei kannata elämässä keskittyä, mutta mihin sitten? Asiaa pitkällisesti pohdittuani tulin siihen lopputulokseen, että eräs tunnettu, nimeltämainitsematon savolaisajattelija oli aivan oikeassa vastatessaan elämän tarkoitus -kyselyihini seuraavalla kuolemattomalla lausahduksella: "to lööv, and to be löövd".

Ja kun sekin on niin totta, että haudan levosta ei pääse enää patsastelemaan keskelle pihatalkoita todeten, että mullan alla makaaminen kyllästytti. Paitsi unissa.

No, Suomi nyt kuitenkin voitti Venäjän jääkiekko-ottelussa tänään vaikka etukäteen aika moni taisi pelätäkin, saamaani tekstiviestiä lainaten, että käy kuten Kannaksella kesällä -44.

Illalla vielä euroviisuvalvojaiset suvun kesken sekä saunaa ja kaljaa ja pitsaa. Flying the Fag -tunnelmat - "tää on NIIN huono". Mutta äänestääkö poliittisista syistä (ja hatsapurien takia) Georgiaa vai silkasta ilahduttavuudesta johtuen Ranskaa? Äänemme jakautuivat.

---------

Tänään raikasi autoradiossa Ihanaa leijonat, ihanaa kun ajelin iltasella kotiin.