Ja nyt me mennään naimisiin ja ollaan yhdessä, yhdessä aina
Valtaosa tuttavapiiristäni on jo useamman vuoden ajan tuskaillut sitä, kuinka kaikki kesän muutenkin liian helposti ohi vilahtavat viikonloput kuluvat kavereiden ja sukulaisten häissä ja polttareissa. En tunnista ongelmaa. Ystäväni eivät ole isoja hääjuhlia järjestävää sorttia ja "en oo koskaan" -pelissä saisin luultavasti seurassa kuin seurassa pisteen siitä, etten ole osallistunut ikinä yksiinkään polttareihin.
Olin eilen kuitenkin tavoistani poiketen läsnä parisuhteen rekisteröintijuhlassa, joka voidaan siis hääkategoriaan luokitella. Lämminhenkiset, omannäköiset, pienen vanhempien, sisarusten ja yhden perheenjäseneksi luokitellun ystävän muodostaman piirin juhlat oliat minusta huomattavasti megalomaanisia spektaakkeleja arvokkaampi ja kauniimpi tapa juhlistaa sitä haurasta asiaa, jota kahden ihmisen väliseksi rakkaudeksi kutsutaan. Juhlat olivat onnistuneet, sulhaset olivat komeita, ruoka ja juoma hyvää ja hääväen kokoonpanosta johtuen minäkin sain tekstiviestivälitteisessä yleistietoa mittaavassa kyselyssä avioliittoon vaadittavat pisteet, vaikken tiennytkään ihan omin avuin ensimmäistä suomalaista keihäänheiton olympiamitalistia. Elämään aina ja ikuisesti olennaisena kuuluvaa draamaa ei juhlista myöskään puuttunut, sillä toinen sulhasista katosi aamuyön tunteina ja löytyi vasta pitkällisten peräänsoitteluiden jälkeen ulkoisesti vahingoittumattomana mutta vatsakipuisena. Onnellinen jälleennäkeminen kirvoitti kadonneen lampaan puukottamaan puolisoaan kebab-ravintolan kertakäyttöaterimella.
Totesin rakkaalle vanhalle ihanan kamalalle ystävälleni tänään tuulisella järvenrantapäiväkävelyllä kohtalaisen (eli erittäin) suorasukaisesti, etten pystyisi missään olosuhteissa elämään hänen kanssaan yhdessä päivääkään. Onneksi on ihminen, joka siihen pystyy. Heidän suhteensa on ollut jo vuosien ajan minullekin koti, turvapaikka elämän myllerryksissä.
Sille kannatti ehdottomasti kohottaa eilen malja. Ja vaikka tänäänkin. Mutta varsinkin huomenna, ja myös kaikkina sen jälkeen tulevina huomisina.
---------
Tänään soi Hectorin Kaikki tahtoo rakastaa. Minäkin tahdon.
Olin eilen kuitenkin tavoistani poiketen läsnä parisuhteen rekisteröintijuhlassa, joka voidaan siis hääkategoriaan luokitella. Lämminhenkiset, omannäköiset, pienen vanhempien, sisarusten ja yhden perheenjäseneksi luokitellun ystävän muodostaman piirin juhlat oliat minusta huomattavasti megalomaanisia spektaakkeleja arvokkaampi ja kauniimpi tapa juhlistaa sitä haurasta asiaa, jota kahden ihmisen väliseksi rakkaudeksi kutsutaan. Juhlat olivat onnistuneet, sulhaset olivat komeita, ruoka ja juoma hyvää ja hääväen kokoonpanosta johtuen minäkin sain tekstiviestivälitteisessä yleistietoa mittaavassa kyselyssä avioliittoon vaadittavat pisteet, vaikken tiennytkään ihan omin avuin ensimmäistä suomalaista keihäänheiton olympiamitalistia. Elämään aina ja ikuisesti olennaisena kuuluvaa draamaa ei juhlista myöskään puuttunut, sillä toinen sulhasista katosi aamuyön tunteina ja löytyi vasta pitkällisten peräänsoitteluiden jälkeen ulkoisesti vahingoittumattomana mutta vatsakipuisena. Onnellinen jälleennäkeminen kirvoitti kadonneen lampaan puukottamaan puolisoaan kebab-ravintolan kertakäyttöaterimella.
Totesin rakkaalle vanhalle ihanan kamalalle ystävälleni tänään tuulisella järvenrantapäiväkävelyllä kohtalaisen (eli erittäin) suorasukaisesti, etten pystyisi missään olosuhteissa elämään hänen kanssaan yhdessä päivääkään. Onneksi on ihminen, joka siihen pystyy. Heidän suhteensa on ollut jo vuosien ajan minullekin koti, turvapaikka elämän myllerryksissä.
Sille kannatti ehdottomasti kohottaa eilen malja. Ja vaikka tänäänkin. Mutta varsinkin huomenna, ja myös kaikkina sen jälkeen tulevina huomisina.
---------
Tänään soi Hectorin Kaikki tahtoo rakastaa. Minäkin tahdon.
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home