Pupua tapaamassa

Jyväskylä - tuo kaupunki Keski-Suomessa, missä aurinko ei koskaan paista, jokaisella on lehmä ja jossa paikallislehti Keskisuomalainen ilmestyy vain perjantaisin. Kun toinen paikallisoppaista oli vielä paikallisen SS-ryhmän kannattajajäsen, heräsi ulkomaakuntalaisille väistämättä kysymys siitä, kuinka sisäänpäinlämpiävä ja suorastaan rasistinen paikka Alvar "Lassi" Aallon kotikaupunki lopulta onkaan. Tämä kielto majoitushuoneiston naapurin ovessa ei millään tavalla ainakaan lieventänyt epäilyjämme:



Ja muut kuin keskisuomalaiset pysytelkööt visusti oven ulkopuolella?

Koska matkan kohokohtana oli legendaarisen, hyppyrimäen korkuiseksi ainakin mielissämme kasvaneen betonipupun kohtaaminen, oli lauantain shoppailukierroksen (ostin maailman hienoimman napin ja sain kaupan päällisiksi sen ympärille kiinnitetyn laukun, mikä oli kätevää ja taloudellista) sekä sielua ja ruumista vahvistavien päiväkahvien jälkeen ohjelmassa retki Jyväskylän pahamaineisimpaan ghettoon. Pelonsekaisin tuntein ahtauduimme Pupupupupupuhuhdan suuntaan starttaavaan taksiin ja kurkistelimme taivaanrantaan odottaen, että betonipupun silhuetti peittäisi auringon. Ai niin, eihän se aurinko koskaan paistanut... Sydän pamppaillen kahlasimme lähiöloskassa ristiretkemme viimeiset metrit ja sitten...mitä?! Pupu oli kyllä juuri niin betoninen ja ankea kuin odotimmekin, mutta se koko ei millään tavalla vastannut hyppyrimäkeä. Tai ehkä ihan pikkuruista hyppyrimäkeä. Hetken nieleskelyn jälkeen tokenimme kuitenkin sen verran, että pystyimme kipuamaan pupun hellään, betoniseen syleilyyn:



Huomatkaa pupun käsivarteen tatuoitu, vähemmän imarteleva attribuutti.

Juhlistimme kohtaamista pupun kanssa kietaisemalla salmiakkikossupullon reippaasti kuuteen pekkaan ja siirryimme sen jälkeen paikalliseen anniskeluravintolaan. Ohjelmassa seurasi Keskisuomivisa, jossa piti tietää muun muassa Pupuhuhdan koulun rehtorin nimi sekä meille jo perjantaina esitellyn kompassin sijaintipaikka. Kompassi oli ainakin karjalais- ja stadilaisnäkökulmista täysin hyödytön kapine - kunnes keksin, että sitä voi käyttää rituaalisen kokoomuspuolueestairtisanoutumisen jalustana. Visan palkinnot olivat vähintään yhtä legendaariset kuin itse betonipupu, allekirjoittanut sai Jyväskylän entisen apulaiskaupunginjohtajan, kansanedustaja Ahti Vielman Kaamoksen lapsi -runokokoelman, joka sisälsi muun muassa Leninin uni -nimisen hämmentävän runoelman. Johtopäätös: jyväskyläläinen oikeisto uneksii Leninistä.

Pupun kohtaamisen aiheuttama jännitys purkautui viimeistään Keskisuomivisan palkintojenjakoon ja pian FunPubissa raikui jo reipas venäjänkielinen karaokelaulanta iltapäiväkaljalla istuvan paikallisväestön riemuksi. Jostain hämäräksi jääneestä syystä meitä luultiin kollektiivisesti itäsaksalaisiksi nuoriso-ohjaajiksi. Emme jääneet paikalle oikomaan vääriä käsityksiä vaan suuntasimme saman, onnettoman tilataksikuskin kyydissä takaisin Jyväskylän keskustaan. Taksikuski tuskin toipuu kokemuksesta koskaan. Me tuskin toivumme Sohwi-nimisen anniskeluravintolan vähintään reilunkokoisista annoksista, ruoka sinänsä oli taivaallista. Ja sitten kutsui Jyväskylän yö... tosin aika pian kutsui myös "miten kuusi ihmistä saadaan mahtumaan vaakatasossa pikkuyksiöön" -arvoitus. Sitä ennnen kävimme kuitenkin grillillä, koska ähkystä huolimatta puputason legendaarisuusasteen saavuttanut taksari (tunnetaan muussa maailmassa nimellä "makkaraperunat") oli koettava. Grillillä käytiin seuraava keskustelu:

H: "TAKSARI". (Ja vähän myöhemmin "JOO" ja "JOO" vastaukseksi grillitädin kysymyksiin.)

L (pienellä äänellä): Tota samanlainen, kiitos. (Senkin hannari, meni taas siitä mistä aita on matalin.)

J: "Yks BonAkva KUPLILLA". (Loppuseurue kuorossa: "SIIS ETSÄ/SÄÄ/SIE VOI OSTAA SUOMESSA VETTÄ KUPLILLA!!!)

Kaikki saivat vaakatason yösijan, kukaan ei kuorsauksellaan valvottanut ketään ja muutenkin yö sujui rauhallisesti. Sitten puolikrapulainen, laiska sunnuntaipäivä pohdiskellen muun muassa jyväskyläläistä rituaali-itsemurhaa (viidennestä kerroksesta alas taksari kainalossa) ja katselemalla allekirjoittaneen Balinmatkavalokuvia. Kävi myös ilmi, että jyväskyläläisten käsitys ruoka-annosten koosta on vähintäänkin suuruudenhullu: kävimme syömässä pitsat, jotka valuivat puoliksi pöydälle isolta pitsalautaselta. Takaisin etelään pendelöi väsynyt, hyvinsyönyt mutta huisin hauskan viikonlopun vuoksi onnellinen seurue. Emännille kiitos, pikaisiin näkemiin ja kuulemiin.

---------

Tänään soi tietysti Keski-Suomen kotiseutulaulu:

Täällä on naapuri heimoni verta,
täällä on ystävä voittamaton,
tänne, ah, tänne on kaipaus kerta,
täällä on kaikki, mi kallista on!