Kinkkua sulattava metsäretki

Tapaninpäivän aamu ei varsinaisesti valjennut, koko päivän, tai siis sen kukonaskelen pidemmän valoisan ajan, oli tasaisen harmaata ja sumuista. Siitä emme säikähtäneet. Kaivoin leikkimökistä lievästi homeelta tuoksahtavat vanhat vaelluskengät ja suunnistimme emäpitäjän puolelle tarkistamaan tiluksia.

Tiluksilta ennen joulua löytynyt joki oli talviasussaan kuin sadusta:



Virallinen retken tarkoitus oli etsiä sopivaa laavupaikkaa. Tässä yksi ehdotus:



Luin eilen illalla Reko ja Tina Lundánin Viikkoja, kuukausia -kirjan. Se oli vaikuttava, liikuttava, surullinen, ahdistava ja onneton. Mutta siinä oli myös paljon hyvää. Ja lisäksi siinä halattiin puita. Minäkin kokeilin:



Halattava puu näytti halaajan näkökulmasta tältä:



Metsästä bongasimme uuden, tieteelle ennen tuntemattoman suurpedon jäljen. Nimesimme sen kontio kolmevitoseksi. Kontio kolmevitonen oli tepastellut tiluksilla sinne sun tänne ja sen jälkiä oli runsaasti ympäriinsä:



Lisäksi metsässä kipitti tonttu:



---------

Tänään soivat sitkeästi joululaulut, edelleen. Sylvian sellainen juuri nyt.