Suuri Kaukasuksen kiertomatka, osa 2

Pidän aina lupaukseni, ennemmin tai myöhemmin. Tässä siis jatkoa matkakertomukselle.

Yksi turistisunnuntai ja kaksi hektistä työpäivää Armeniaa olivat riittävästi. Kolmannen päivän aamuna lähdimme ylittämään Kaukasusvuoristoa suuntana Georgia ja Tbilisi. Olimme tosin joutuneet jo Jerevanissa toistelemaan melko kiivaasti lausetta "I am mentally in Georgia", kiitos jälleen yhden eskaloituneen konfliktin alueella. Aiheesta kiinnostuneet voivat lukea siitä lisää esimerkiksi Wikipediasta. Käytännössä Georgiaan meno ei jännittänyt koska Tbilisissä arveltiin elämän jatkuvan perin rauhallisena. Lievää jännitystä kuitenkin aiheutti se, mihin suuntaan Kodorin tilanne alkaa kehittyä. Kaukasus on monessakin mielessä ruutitynnyri ja pienikin poksahdus väärässä paikassa väärään aikaan voi aiheuttaa ketjureaktion, joka voisi lennättää ilmaan muutakin kuin yhden kaasuputken talvipakkasilla. (Kuten siis kävi viime talvena Georgian ja Venäjän rajalla, toim. huom. Lämpötilaennätys tbilisiläisessä kerrostalohuoneistossa oli tämän maailmanpoliittisen pikku insidentin jälkeen tekemäni empiirisen tutkimuksen mukaan +7 astetta.)

Ensin oli kuitenkin päästävä vuorten ja rajan yli. Olisi reppureissaushenkistä ja muutenkin enemmän seikkailulta kuulostavaa maalailla tähän tuskan ja vaivojen täyttämiä kiipeilymuistoja, mutta tosiasiassa matka kesti vaivaiset 4,5 tuntia Euroopan komission delegaation ilmastoidussa nelivetomaasturissa istuen. Pissataukojakin pidettiin, ja tie oli Sevan-järvelle asti nelikaistainen motari. Siihen tosin EHKÄ vaikuttaa hieman se, että Armenian presidentti Robert Kocharianin kesäasunto sijaitsee Sevanin rannalla. Sevan-kuvaa voi ihastella toissapäiväisen tarinan yhteydessä.

Vuoristo näytti aika paljon Alpeilta, jopa siinä määrin, että aina kyliin tai pieniin kaupunkeihin tultaessa oli pienoinen järkytys kohdata romahtamaisillaan olevia elementtitaloja, sinne tänne vinksallaan olevia lautahökkeleitä, joita ihmsiasumuksiksi selvästi oli kuitenkin tarkoitus kutsua, sekä surullisia julkisten rakennusten raunioita, joita näkee kaikkialla entisen Suuren ja Mahtavan alueella. Parhaat päivänsä nähneen Volgan takakontista tapahtuvasta kananpoikakaupasta puhumattakaan. Edellinen kokemus tämänkaltaisesta maisemasta kun on ollut nimenomaan Alpeilla, ja pittoreskien ja idyllisten sveitsiläis- ja itävaltalaiskylien jälkeen armenialaiset ja georgialaiset variaatiot teemasta vaikuttivat lievästi sanottuna rähjäisille. Maisemat olivat hienot, silti, vaikka tuskin ne paikallisia asukkaita juurikaan lämmittävät ainakaan talvipakkasilla.

Tbilisissä tuntui kotiinpaluulle. Olen puolueellinen, vaikka ei pitäisi olla, ja tunnustan julkisesti, että rakastan sitä kaupunkia. Se on rähjäinen, kaunis, eurooppalainen, neuvostoliittolainen, romanttinen, hankala, paikoin vaarallinenkin, mutta katsokaa nyt tätäkin:





Eihän noihin parvekkeisiin voi olla hullaantumatta.

Mutta sommaren är kort, joten tää lähtis nyt mökille saunomaan. Ja jatkais raportointia taas joskus. Ehkä syksy tulee ja tuo pitkät sateiset illat mukanaan.

---------

Georgiassa soi itseoikeutetusti Katie Melua. Joka on oikeasti Katevan Batumista.