Vähemmän kunniakas kotiinpaluu

Rakas blogini,

ja sen vielä rakkaammat lukijat. Pahoitteluni, että edellisen epäihmissuhdepurkauksen jälkeen tornikamari on pysynyt vaiti tänne asti. Siihen on hyvä syy ja lupaan, että tulen vielä kertomaan miksi niskaani heitettiin kolme ämpärillistä vettä keskellä kirkasta päivää keskellä Jerevania, miltä mantelit maistuvat kun niitä syö suoraan puusta, millaista oli tavata puolet Georgian valtionhallinnosta keskellä Kodorin solan kriisiä ja miten nukutti nähdäkseni neljälle hengelle suunnitellussa Marriott-sängyssä Rustavelin varrella. Ja vielä paljon muuta.

Mutta tänään kerron vain sen, että kotiin on ihana tulla huolimatta siitä, että kukaan ei ole lentoasemalla vastassa. Ja huolimatta siitä, että sekä Moskovan välilaskun että Helsinki-Vantaalle laskeutumisen aikana tuntui siltä, että poloinen ja paljon kärsinyt pääkoppani räjähtää tuusan nuuskaksi. Siihen sentään löytyi selitys: määrittelemätön välikorvan tulehdus. On kohtalon ivaa, että sairastan tänä vuonna ilmeisesti kaikki ne lastentaudit, jotka jätin lapsena sairastamatta. Seuraavana lienee sikotauti. Sitä ehkä seuraa murrosikä.

On myös kohtalon ivaa, että kaikista maailman ihmisistä juuri minä sairastun määrittelemättömään korvatulehdukseen. Minä, joka kaikesta huolimatta haluan aina määritellä aivan kaiken.

Nyt menen toipumaan jet lagista, univelasta ja korvatulehduksesta. Malttakaa hetki niin saatte vuosisadan matkakertomuksen luettavaksenne.

---------

Tänään soi Zen Cafén Rakastele mua. Syyllinen ilmoittautukoon välittömästi.