Siperia, onnenmaa

"Maapallo on kartoitettu avaruudestakin, mutta silti sen pinnalla säilyy valkea läikkä. Se siirtyy. Se siirtyy aina. Se on kohdalla johon panen sormeni. Tuonne, tuonne minä matkustan, koska siellä odottaa toisenlainen tulevaisuus."

Edellä mainittu lainaus on Kristina Carlsonin Finlandia-palkitusta teoksesta Maan ääriin. Kuriositeettina mainittakoon, että minulla on oivallinen täti, joka on jo vuosikaudet ostanut minulle nimipäivälahjaksi tuoreimman Finlandia-palkitun kirjan. Oivallinen on siis lahjavinkkikin, kannattaa ottaa käyttöön.

Mutta asiaan. Olen tietoinen siitä, että yleisen mielipiteen mielestä on kypsymätöntä, keskenkasvuista ynnä muuta sellaista ajatella, että asiat muuttuisivat paikanvaihdoksella. Sama ihminen sitä on siellä jossain muuallakin, samat hyvät ja samat huonot puolet, sama ihanan raivostuttava oma minä, jota hinaa mukanaan ja josta ei mihinkään pääse. Onhan se niinkin. Mutta siitä huolimatta väitän sitkeästi, että paikanvaihdoksia ei sovi aliarvioida. Pää pystyssä ja ylpeänä olen juuri niin kypsymätön ja keskenkasvuinen, että saan suunnatonta tyydytystä siitä, kun katselen neljänkymmenenkolmen mahdollisen uuden kotikaupungin listaa ja ajattelen, että vuoden päästä viimeistään minä olen jossakin noista. Enkä ymmärrä, miten se voi olla keneltäkään pois. Paitsi tietysti siinä tapauksessa, jos sattuu olemaan jotain romanttisia ja paikallaan pysymistä edellyttäviä kuvitelmia pääni menoksi.

Mutta minäpä olen juuri tällainen, enkä muuksi tästä aio muuttua. Muutan mieluummin maata ja kaupunkia, osoitetta ja puhelinnumeroa. Muun muassa. Ja niin edelleen.

---------

Tänään soi Faith No Moren She Loves Me Not. Koska minä en koskaan tule olemaan jonkunlainen vain siksi, että joku toinen sitä haluaisi.