Kuka minä olen, tai ketkä

Olen tänään istunut pankissa yhtä aikaa aikuisena, järkevänä ja oikeustoimikelpoisena kuolinpesänselvittäjänä ja epävarmana, osaanko-varmasti-hoitaa-tämän-asian-miksei-iskä-ole-täällä-vaikka-sen-pitäisi -ajatuksia täynnä olevana orporaukkana. Ollut vastuullisena ja kunniallisena kummina keskustelemassa Very Important Personin tulevien ristiäisten yksityiskohdista. Rakentanut nostalgian kourissa Brio-junaradasta aivan sairaan hienon länsimetron toisen Very Important Personin isoveikan kanssa ja tuntenut sen johdosta sellaista riemua ettei isot ihmiset periaatteessa edes siihen pysty. (Niissä Brio-junissa on nykyään patterit, toim. huom. Ne siis kulkevat itsekseen, ällistynyt 70-lukulainen huom.) Ja näiden lisäksi ollut vielä vaikka miten paljon muutakin.

Miten voi olla yhtä aikaa kaikkea mahdollista? Tai jos ei yhtä aikaa niin ainakin saman päivän aikana? Miten kauan tätä jatkuu? Tunteeko sitä vielä eläkeikäisenäkin itsensä välillä lapsenkaltaisen avuttomaksi?

Ainakaan kaikki melkein-eläkeikäiset eivät osaa käyttää sellaista melko yksinkertaista laitetta kuin herätyskello.

---------

Jälleen autoilupäivä, jälleen soi Hector. "En luovu taistelusta. En vaikka hylkäisitte. Oon täynnä odotusta - en pettää saata elämää." Tuulisina öinä.