~Tornikamarin tarinoita~

Aristokraattisen tasokkaan, suulaan ja vihaisen naisen kertomuksia satavuotiaan kivitalon viidennestä kerroksesta.

Nimi: Laurakaisa
Sijainti: Helsinki, Finland


Vaimo, tytär, isosisko ja täti. Karjalainen. Stadilainen. Kesämökkiläinen. Aikuiskokelas.

Asiantuntija - loistava titteli ihmiselle, joka ei osaa eikä ainakaan halua olla koskaan väärässä.

Maailmaa on parasta määritellä kirjoittamalla ja naisella on oltava oma huone.

keskiviikkona, lokakuuta 04, 2006

Vuoroin vieraissa itketään

Eilinen päättyi sitten siihen, että yritin koota kylpyhuoneeseeni sellaista korivaunua mikä kaikilla ihmisillä on kylpyhuoneessa, ja kun pirunsikiö-korivaununpalaset sadannenkolmannentoista kerran levisivät pitkin tornikamarin lattiaa, minä levisin toistamiseen saman vuorokauden aikana pitkin pituuttani samaiselle lattialle parkumaan.

Joskus on mennyt vahvemminkin.

Onneksi on keksitty espoolaiset insinöörit, jotka älyävät soittaa juuri silloin, kun heitä eniten tarvitaan. Kaikki eivät älyä.

Tänään oli kesäloman jälkeinen töihinpaluupäivä. Pohjanoteerauksien pohjanoteeraus. Ensin itki itkettäjä ja sitten itkivät itkettäjän itkettäminä vuoronperään kaikki muut. Minä en vaihteen vuoksi itkenyt, minä ojentelin nenäliinoja ja mietin, että joskus on mennyt vahvemminkin.

Illalla ensin filosofointia Venäjän ideasta tuopposen äärellä ja sitten taiteilua. Säihkysääreni on ikuisiksi ajoiksi ikuistettu, jos ei nyt ihan valettu kipsiin niin pakkausteippiin kuitenkin. Ja tällainen siitä tuli:



---------

Tänään soi venäläinen sukkahousuhevi. Ei tällaisen päivän jälkeen voi muuta kuunnellakaan.