Arka paikka ja akilleen kantapää

Kahden päivän kesälomat kuluvat kovin nopeasti. Siihen nähden on aika loogista, että melkein yhdeksän vuotta on niin lyhyt aika, että yksi kirjasta luettu lause saa siihen arkaan kohtaan osuessaan aikaan samanlaisen maahan lyyhistävän kivun kuin silloinkin, saa makaamaan mahallaan tornikamarin lattialla ja parkumaan ääneen. Se lause oli tämä:

"Miksi isän oli pitänyt polttaa tupakkaa, vaikka hänellä oli kaksi lasta, miksei isä halunnut elää ja nähdä, millaisia heistä tuli?" (Laura Honkasalo: Tyttökerho)

Ei kai sille minkä voi. On suruja, joista ei voi kiivetä yli. Joiden kanssa on vain, helvetti sentään, Opittava Elämään. Mutta miten tuollaisen asian kanssa opit, koskaan?

Illalla meillä oli sukukokous. Paikalla oli tasan puolet suvusta, koska äiti, pikkuveli ja pikkuveljen morsian puuttuivat. Sukukokouksen kiinalainen menyy: erikoispäivällinen kolmelle. On meitä kyllä ihan säälittävän vähän, ei siitä pääse mihinkään, mutta toisaalta olemme sitäkin laadukkaampia.

---------

Tänään soi Maija Vilkkumaan Hei tie. Koska se yksi paskiainen katuu, mutta anteeksi ei saa. Pitikin manata eilisellä blogikirjoituksella ne venäläiset miehet esiin.