Stop and go

Tänä aamuna, raahatessani painavaa matkalaukkua alas rappusia tuuletusparvekekeitaamme ohi, tuli pysähdys. Tuuletusparvekekeidas on siis piskuinen tuuletusparveke neljännen ja viidennen kerroksen välillä, johon naapurin mukava täti on istuttanut krasseja ja orvokkeja ja tuonut kaksi puutarhatuolia. Siinä kelpaa istuskella. Tai kelpaisi, jos joskus olisi aikaa, ja siitä se pysähdys tulikin.

Kesässä on varsin rajallinen määrä iltoja ja viikonloppuja ja päivät kuluvat töissä. Minulla on vaikkakin kohtalaisen suuri niin silti rajallinen määrä energiaa. Olen kesäkuun ja alkuheinäkuun noudattanut sellaista periaatetta, että iltoja ja viikonloppuja ei käy tuhlaaminen, energiaa sen sijaan sopii tuhlata. Sellainen kesä tästä piti tullakin. Puistojumppakesä. Ystävientapaamiskesä. Viikonloppumatkailukesä. Uimastadionkesä. Kesäteatterikesä. Deittailukesä. Terassikesä. Elokuvatähtikesä. Festarikesä. Pöydillätanssimiskesä. Sellainen kesä tämä on ollutkin.

Mutta tämä ei ole ollut oikeastaan yhtään tuuletusparvekekeitaallaistuskelukesä. Eikä auringossalekottelukesä. Eikä nukun-edes-joskus-ne-vaadittavat-kahdeksan-tuntia-yössä -kesä. Eikä Pihlajasaarikesä. Ei myöskään luen monta hyvää kirjaa -kesä. Eikä lainkaan kiireetöntä hengailua Helsingissä -kesä. Ja kaikesta tekemisestä ja menemisestä huolimatta on sellainen olo, että kesä karkaa käsistä. Jospa se ei niin helposti karkaisi, jos joskus hiljentäisi vähän vauhtia ja pysähtyisi oikein kunnolla katselemaan sitä.

Ja tällaisten pohtiminen on ennen muuta hedelmällistä ja kannattavaa sellaisessa tilanteessa, kun seuraava kalenterissa oleva tyhjä viikonloppu on elokuun puolivälissä.

No mutta, nyt menen taas. Matkalaukkuineni.

---------

Tänään soi Alanis Morissetten You Learn. Koska kyllä minäkin oikeasti olen sitä mieltä, että liian ison palan haukkaaminen kerralla on silti se suositeltavampi tapa elää.