Anna minun rakastaa enemmän

Tornikamarin paksut seinät ovat lämmenneet siihen pisteeseen, että kirjallisia töitä on miellyttävämpi harrastaa parvekkeella. Läppärin ruutu auringon heijastuksen ansiosta lukukelvottomana siteeraan täällä sokkona Juha Itkosen otsikonnimistä kirjaa, joka on puolestaan saanut nimensä W.H. Audenin runosta, missä sanotaan muun muassa näin:

If equal affection can not be,
let the more loving one be me.

Olen törmännyt runoon ensimmäisen kerran joitakin vuosia sitten ollessani varsin vakavasti otettavissa väleissä ihmisen kanssa, joka katsoi asiakseen epäillä kiintymyksensä astetta allekirjoittaneeseen osapuilleen kaikkina parillisina päivinä. Joskus jopa parittomina. Oma kiintymykseni oli suhteen siinä vaiheessa niin vakaata, että muistan tuhahdelleeni Auden-paralle, joka oli tuollaista soopaa mennyt kynästään päästämään. Kuvittelin, että olisi helpompaa olla se less loving one kuin pahoittaa mielensä kerta toisensa jälkeen saman asian vuoksi.

Sittemmin olen tullut toisiin ajatuksiin.

Eihän se kivaa ole olla niin kiva, fiksu ja nätti että toinen haluaa olla pelkkä kaveri, jos sitäkään. Äiti huutaisi olan takaa tähän kohtaan, että kärsimyskin kuuluu elämään ja kaikki ei voi olla kivaa. Niinhän se menee. Ja sellainen kärsimys on jotenkin ylevää ja traagista, ainakin sen mikä minussa on vikana –vaiheen mentyä ohi. Sitä murehtii hetken, vaikkei mitään koskaan ollutkaan, murehtii vaikka sitten omia menetettyjä kuvitelmiaan siitä, mitä olisi voinut olla. Tajuaa sitten murehtivansa olemattomia. Pyyhkii nenän paidanhelmaan ja jatkaa eteenpäin.

Ihan kamalaa sen sijaan on olla se less loving one. Kiemurrella vaivautuneena, saada vihdoin sanotuksi edes se ”Olet tosi kiva, fiksu ja mukava, mutta…” –lause. Pidemmälle viedyssä versiossa se ”En tahdo enää elää kanssasi…”-lause. Luulen, että se johtuu siitä, että itseaiheutettu kipu on aina jotenkin terävämpää, toiselle tuotettu paha mieli vaikeampaa kestää kuin oma. Ja kun olisi edes aina joku hyvä syy, mutta kun yleensä voi vaan vedota siihen, ettei vain Tunnu Siltä. Avutonta. Päivän kysymys kuuluukin: ”Miten voi olla niin vaikeaa löytää sopivaa paria kaupungissa, joka on täynnä sinkkuja?” Enpä tiedä, kun en tosiaan tiedä.

Siskon päätä huimaa taas, sisko tahtoo humalaan. Vaikka epäilee, että vastausta tuskin löytyy ainakaan sieltä.

---------

Tänään soi Emma Salokoski Ensemblen Kaksi mannerta. Koska kävin yksi päivä lounaalla Aulikki Oksasen kanssa. Ei vaiskaan. Koska se biisi nyt vaan nousi esiin yhdessä omalla tavallaan aika jännässä yhteydessä.