Ilosaarirock 2006, päivä yksi

Pahoittelen rakkaille lukijoilleni tuottamaani pettymystä eilisen rokkiraporttiosuuden ilmestymisen viivästymisen johdosta. Oli niin sanotusti parempaa tekemistä. TOSI paljon parempaa tekemistä.

Nyt siis raportointi jatkuu:

Helsingissä asuminen on järjetöntä. Ainakin omistusasuminen. Tämä ajatus tuli mieleen, kun heräsin viiden tähden rintamamiestalomajoituksessani Joensuun keskustassa. Samalla hinnalla saisi ehkä hädin tuskin koirankopin pääkaupungista, maakunnassa voi asua tilavassa omakotitalossa kivenheiton päässä kaikesta ison pihan kera. Mutta asioilla on puolensa ja puolensa. Ja tornikamaria en vaihda.

Kuulumisten päivittäminen rintamamiestalomajoituksen keittiön pöydän ääressä vei kuitenkin niin kauan, että loppujen lopuksi meinasi tulla kiirus rokkaamaan. Tosin ensin piti taistella tiensä itse festarialueelle. Miksi kaikki 20 000 ihmistä haluavat aina mennä Ilosaarirockiin yhtä aikaa? Joka kerta sama juttu.

Kyynärpäätaktikoinnin ja puikkelehtimisen jälkeen toinen, vähemmän kirjaimellinen törmääminen Lasse Kurkeen yhtyeineen tapahtui päälavan aloituskeikalla. Lemonator oli ihana ja kun aurinko paistoi ja rokki soi, tuli hyvin vahvasti sellainen olo että minä en ikinä enkä koskaan ole liian vanha tai aikuinen tähän. Siis siihen, että on kesä, aurinko, festarit ja rokki soi. Eikä tartte ollakaan.

Sitten oli M.A.Numminen ja kielletyt laulut. Joista jäi mieleen seuraava totuus: "Miehet saattavat kohdella partneriaan kaltoin, oli partneri sitten nainen taikka orava." Missään muualla kuin Ilosaarirockissa tämänkaltainen performanssi tuskin olisi mahdollinen. Samaa mietin, kun olin sunnuntaina kuuntelemassa The Five Corners Quintetin jatsia. Siis jatsia, rokkifestareilla. Kaunis ajatus, toteutuskin toimi.

Virkamiesmäinen ohjelma kourassa lavalta toiselle juoksemiseni jatkui Happoradiolla. Joka toimi. Kaikilla tasoilla. Ja soittivat sen Pois Kalliosta -viisunkin encorena. Taas se jäi soimaan päähän.

Soitinrepertuaariin ilmestyi jossakin vaiheessa päivää rytmimuna:



Sitten oli Mokoma, joka oli hyvä, ja Maija, joka oli hyvä. Siinä välissä oli Stam1na, joka oli kuulemma tosi elämys, mutta nimimerkki huono ääreisverenkierto oli sillä aikaa hakemassa takkiaan ja missasi sen aika totaalisesti. Stam1nan paidat koristivat noin joka toisen nuoren herrahenkilön yläruumista keikan jälkeen. Paita itsessään oli kannanotto sillekin yhdelle bloginlukijalle, joka on sitä mieltä että naisia sopii kutsua koiriksi:



Jäh jäh.

Cleaning Woman puski läpi jopa eareista niin ettei sitä kestänyt kuunnella loppuun, mutta ruotsalainen Katatonia-hevi olikin suureksi yllätyksekseni ihan hyvää. Mutta lopullisesti tajunnan kyllä räjäytti The Darkness ja ilotulitus. "Voi kun tää ei loppuis koskaan." Eikä se loppunutkaan, ainakaan ilotulitus.

Että semmonen päivä.

---------

Päivänä numero kaksi soi vaikka mikä, mutta juuri NYT soi Musen uusin, Black Holes & Revelations. Koska se on aivan käsittämättömän hyvä levy, mutta sitä nyt Muselta sopi odottaakin.