Kaikki tarinat ovat rakkaustarinoita

Mitä pidemmälle kevät sinä vuonna eteni, sen lyhyemmäksi kävi minun kirjallinen ilmaisuni. Sinun yhden sanan lauseisiisi en kuitenkaan suostunut taipumaan, vähintään predikaattiverbin ja subjektin halusin omiini. En onnistunut siinä läheskään aina. Joskus sentään. Lopulta lakkasin kirjoittamasta viesteihini muuta kuin otsikon.

Ensitapaamisella me joimme kiireesti kaakaota ja keskustelimme huoraamisesta. Takissasi oli huppu ja muistan ajatelleeni sinun näyttävän päiväkotilapselta takaapäin. Sinulla oli lenkkitossut ja muistan miettineeni, etten koskaan voisi ottaa vakavasti miestä, joka kulkee keskitalvella lenkkareissa. Minä väitin silloin ja myöhemminkin, ettei meistä koskaan voisi tulla traditionaalista pariskuntaa. Sinä et väittänyt mitään. Et silloin, etkä varsinkaan myöhemmin.

Sinä et ymmärtänyt minua, minä en edes yrittänyt ymmärtää sinua muutamia heikkoja hetkiä lukuun ottamatta. Sinä loukkasit minua, minä yritin loukata sinua ja sain aikaan vain sen, että koit itsesi imarrelluksi. Sinä et suostunut mahtumaan minkään määritelmän alle, minä yritin sitkeästi määritellä sinua ja minua ja kaikkea sitä, mitä oli. Sinä pidit minun määritelmiäni pilkkanasi vaikka tivasit minulta määritelmää melkein kaikkeen.

Sinä varastit minulta suosikkiyhtyeeni, annoit uuden tilalle. Sinä olit liian hullu ja täysin sekaisin, minä en ollut tarpeeksi hullu mennäkseni sinun takiasi kokonaan sekaisin. Sinä olit ilkeä ja minua itketti. Minä olin ilkeä ja kun sinä kysyit miksi, tulkitsin senkin silkaksi ilkeydeksi. Sinä väitit ettet ole ilkeä ilkeyttäsi, muttet koskaan selittänyt, miksi sitten. Minä selitin sinulle kaiken ja sain aikaan vain sotkua siellä päässä ja täällä päässä. Ja molemmissa päissä oli jo lähtökohtaisesti sotkua enemmän kuin siivota ehti.

Sinä et koskaan rakastunut minuun enkä minä koskaan rakastunut sinuun, koska rakkaus ei vain ole se sana mikä mitenkään sopisi siihen, mitä sinä ja minä sinä keväänä olimme. Sinä et koskaan päästänyt minua menemään enkä minä koskaan pyytänytkään sinua tekemään niin. Minä rimpuilin sinusta irti ja sinä seurasit muutaman askeleen päässä ja puolihuolimattomasti otit minut uudestaan kiinni. Sinä olit minulle niin välinpitämätön ja minä pidin sinusta välillä niin.

Kun sinä olit humalassa, minä olin selvin päin. Kun minä olin humalassa, sinäkin olit. Kun sinä halusit nähdä minut, minulla oli aina muuta tekemistä. Kun minä halusin nähdä sinut, sinä et koskaan vastannut puhelimeen. Kun sinä keksit haluta olla kaverini, se oli minusta toteuttamiskelvoton idea. Kun minä keksin haluta olla kaverisi, sinusta ei ottanut selvää. Minä yritin deletoida sinua elämästäni sähköposti, tekstiviesti, vastaamaton, soitettu ja vastattu puhelu kerrallaan, mutta kun olin deletoinut kaiken, kaipasin tilalle vain uutta deletoitavaa.

Sinä puhuit minulle neekerinsuukoista ja minä kerroin sinulle kaikista miehistä jotka kulkeutuivat ohitseni sinä keväänä. Minä en koskaan oppinut tietämään mitä sinä halusit, sinä et kertonut minulle muusta kuin neekerinsuukoista. Minäkään en kertonut sinulle että ajattelin sinua joskus niiden muiden kanssa. Sinä et kertonut, minä en kertonut. Jonkun olisi ehkä pitänyt kertoa meille, että meidän olisi pitänyt kertoa. Olisimme saattaneet säästyä paljolta. Tai menettää paljon. Sillä kun me joskus, harvoin, istahdimme hetkeksi samalle aaltopituudelle, sinulla oli kivaa ja minullakin oli.

Sinä. Minä. Meistä ei voinut koskaan puhua kuin yksikkömuodossa. Ja silloinkin enimmäkseen erikseen.

---------

Tänään soi Scandinavian Music Groupin Tällaisena kesäyönä. Koska kukaan ei ikinä eikä koskaan tottavieköön ollut yhtään niinkuin sinä. Luojan kiitos.