Ilosaarirock 2006, päivä kaksi

Aamulla oli pakko hyväksyä se julma totuus, että raumanmereläistä alkuperää oleva kesäflunssa ei ennakko-oletuksista huolimatta parane festarielämällä, joten aamupäivä sujui toipilaselämää viettämällä. Rintamamiestalomajoitusisäntäperhe meni meripelastamaan festarikansaa Linnunlahdelle ja vieras notkui yöpuvussa pitkälle iltapäivään, kunnes oli taas aika kirmata Laulurinteelle. Alamaailman Vasarat siinä kärsivät tappion, mutta Eläkeläisten humppasessioon ehdittiin hyvin.

Välillä tuli ripaus vettä, mutta eipä tuo haitannut. Päivä kakkonen sujui kyllä vähemmän virkamiesmäisellä bändiseurannalla kuin edellinen. Chillailua rannassa, hyviä ihmisiä, hyviä juttuja, hyvää olutta ja siideriä, rokkikahvia ja jätskiä. Hyvää elämää. Varpaat ja sormetkin harmoniassa:



Festareissa on ikävää se, että jos on kolme erillistä festariseuruetta, vähintään yksi on jatkuvasti hukassa. Kännykkä on varsin olennainen tarvike, siis:



Lisäksi festareilla tulee nälkä. (Ja jano, tottakai.) Ilosaarirockissa on perinteisesti varsin monipuolinen menyy, mikä sai kyllä ihmettelemään, miksi ihmeessä sorruin ällökamalaan pseudokebabviritelmään. Mutta ehkä rokkiruuan kuuluukin olla hieman rosoista:



Nicole Willis & The Soul Investigators kuvasi oikeastaan täydellisesti koko festaripäivää numero kaksi. Rentoa, ennen muuta. Vaikka se jäikin vähän puolella korvalla kuunneltavaksi kun piti olla välillä baywatchina:



Sitten vielä vähän Seattlea Mudhoneyn muodossa, uusia käyttötarkoituksia Pohjanlahteen eksyneelle valaalle ja lopuksi joensuulaisnostalgiaa Neljän Ruusun muodossa, ja Ilosaarirokki oli ohi kun flunssainen ja väsynyt juhlija kaipasi enää rintamamiestalomajoitukseen Nalle Puh -lakanoiden väliin ja skippasi siten kaikki päätösklubit ja muut kinkerit. Olo oli vähän niinkuin festarikengillä: reissussa rähjääntynyt mutta silti niin mukava:



---------

Päivänä numero kaksi soi Poets of The Fallin Late Goodbye. Koska se oli niin katkera pettymys liveversiona, että itku meinasi päästä.