Aika- ja paikkamatkailua

Tänään on aktiivinen blogipäivä.

Haluan vielä iltani iloksi kertoa siitä, kun tein nostalgiamatkan kahteen entiseen kaupunkiini. Se oli kokemus. Oli liikuttavaa tavata vanhoja rakkaita ihmisiä, joiden kanssa on kulkenut niin monet tärkeät vuodet yhdessä ettei haittaa, vaikkei enää näekään kuin harvoin. Oli haikeaa todeta, että ei voi määritellä itseään ihmiseksi, jolla on yläkerta. Oli silti kiva nähdä, että ystävillä on kaunis ja ihan niiden itsensä näköinen koti. Oli hassua havaita, että siinä, missä minä kadehdin yläkertaa, minua kahdehdittiin koska voin muuttaa ensi vuonna Kuala Lumpuriin, tai New Yorkiin, tai Moskovaan. Kuala Lumpur johtaa, se on nyt tämän hetken Juttu, tarve ottaa Aasia haltuun.

Tuntui kivalta, kun toisessa kaupungissa toisen ystävän pieni poika tarttui kiinni kädestä ja kuljetti katsomaan voikukkia ojanpenkalla. Tuntui kummalliselta kulkea vanhoja katuja, entistä työmatkaa, oman kodin ohi missä nyt asui vieraita ihmisiä ja ne ikkunat, mistä aina talvisin veti, oli vaihdettu uusiin. Oli hyvä huomata, että 45 euron sijoittaminen hotellihuoneeseen ja oman itsensä hemmotteluun maksaa itsensä takaisin tyyntyneenä mielenä. Oli vielä parempi istua junassa matkalla takaisin omaan nykyiseen elämään ja herätä siihen, että sellaiset ovet, joiden ei ollut edes tiennyt leuhottavan avonaisina jossain selän takana, on nyt suljettu ja voi jatkaa kaikessa rauhassa matkaa, aukoa uusia ovia.

Oli parasta katsoa ja nähdä, että tämä hetki, tämä elämä, tämä nykyisyys on hyvä. Se on sitä sen takia, että jossakin on kuitenkin olemassa kaikki ne entiset ihmiset, talot, kadut ja kaupungit. Etapit matkalla kohti jotain, mitä ei ehkä koskaan saavuta, muttei silti ikinä lakkaa etsimästäkään.